Ursak 2017 -27h Seikkailua Tuupovaarassa

8:00 saimme reittikirjan ja kartat. Samalla alkoi ankara reittiin perehtyminen ja kaikki muu jäi ulkopuolelle. Kaksi tuntia myöhemmin starttasimme prologiin ja pää löi tyhjää.

Prologi: kartta, rastimääreet ja leimakortti piti löytää annettujen ohjeiden mukaisesti. Toni otti kartan ja hoiti suunnistuksen mallikkaasti. Onnistuimme huolella hölmöilemään uimapatjaosuuden, luulimme että se on viimeisellä rastilla mikä oli merkattu Qlla ja uimapatjaosuus lyhyemmillä sarjoilla olisi eripaikassa, joten otimmme vain leiman.

Questilla olikin sitten vaijeriliuku, tässä kastuminen ei haitannut kun olimme jo aiemmin oikaisseet uimalla.

MTB Otimme pyörät koulun seinän vierestä ja matkaan. Mikäs ääni tuo on?? jarrupala laahaa jarrulevyä!! Mitä lie tapahtunut viime pyöräilyn jälkeen, mahtavaa aloittaa pyöräily kun heti ensipolkaisusta ilmenee ongelmia.

CP1 lötyi nätisti ja CP2 olimme pienemmillä teillä ja kartalle pääsy tuotti hieman ongelmia. CP3 löytyi helposti ja samalla yritin korjata pyörän jarrua siinä onnistumatta.

CP4 kumpare PahaRasti etsimme rastia 50min ja sinä aikana kuljimme 2200m (pyöräilykengät jalassa). Minkä seurauksena Tonin reidet alkoi temppuilla ja allekirjoittaneen päkiä oli kuin tulessa CP5lle mennessä. Päkiä ongelman vuoksi vaihdoin lenkkarit jalkaan lyhyemmänkin juoksuosuuden ajaksi ja Myllytuvalta eteenpäin polkiessa oli vasemmassa jalassa pyöräkenkä ja oikeassa jalassa lenkkari.

CP6 Quest juoksimme reitin joka oli merkattu vessapaperilla jonka päätteeksi oli ammunta. Taulut oli ampumahiihdosta tutut viisi mustaa rinnakkain olevaa rengasta, ammu vasemmalta sanottiin ja minä ammuin oikealta. Toisen ohilaukausen jälkeen rastivalvoja sanoi ammu punaista rengasta ja silloin tajusin että ammuin oikealta vasemmalle enkä vasemmalta niinkuin oli ohjeistettu. Olimme talvella käyneet lumikenkävaelluksella minkä lähtöpaikkana oli sama kuin wcpaperi radan alku.

CP8 n7,5h tuntia startista pidimme rastilta lähtiessä pikaisen tankkauksen, tähän asti olimme tulleet pelkillä geeleillä ja juomalla. Aamupalasta oli aikaa 11 jo tuntia. Muistan katsoneeni kelloa ja ajatelleeni että nyt pitää huolehtia että ainakin kolmen tunnin välein tankataan enemmän, se jäi ajatuksen tasolle.

CP11 Quest Myllykoski, muistoja mieleen olin vaeltanut Paimenpojan polun kevättalvella 2009. Tehtävänä oli kulkea ansapolku ja merkata oikea vastaus annettun lappuseen. Kolme neljästä muistin aiemman vierailun jäljiltä. Tankkasimme suklaata, pähkinöitä, lakuja, karkkia ja banaania. Täydensimme juomavarastot ja huomasin juoneeni jo yli kolme litraa tosin olihan matkaa tehty jo 9,5h auringon paisteessa. Aikaa meni 25min huoltoineen ja tehtävineen.

 

CP12 meno mukaili Paimenpojan polkua ja näytti rakennukset reitinvarrella olevan samassa kunnossa kuin kahdeksan vuotta aiemmin. Oli mukavaa ajella polkuja vaikkei lenkkari aina polkimella meinannut pysyä. CP12 oli myös Quest suunnistus ja tässä jouduimme ensimmäisen kerran cutt offiin, emme saaneet suorittaa tehtävää vaan meidän piti jatkaa suoraan melonnan alkuun.

Mutalahti CP16 ja CP17. Melkoinen yllätys oli kun tuttu auto tuli hieman ennen CP:tä vierelle, kaverini oli Venäjältä palatessaan katsonut gps jälkeämme ja tuli kannustamaan meitä. Melontaan lisäsin vaatetusta irtohihoilla ja neopreenikäsineillä.

Järvellä suunnistaminen on oma juttunsa minkä olin huomannut talvisilla vaelluksilla, eikä melonta ollut poikkeus. Oli mukavaa vaihtaa lajia ja päästää jalat vähän helpommalla ja tämä alkuinnostus meinasi aiheuttaa rajarikkomuksen. Arvion matkan väärin, sotkin saaret toisiinsa ja päädyimme rajavyöhekkeen reunalla. CP19 oikaisimme kajakkia kantaen sulkulahden kautta ja samaan ratkaisuun näytti päätyneen myös Taidottomat Expedition Team ja The Pacman Extensions. Melonta oli kisan hienoimpia kokemuksia, peilityyni lämmin kesä yö auringon laskusta auringon nousuun. Aikaa meni hieman yli viisi tuntia ja matkaa kertyi 27.8km

Rullaluistelu Oinassalmi-Mutalahti 37km. Tämä oli meidän heikoin laji, joten päädyimme lyhentämään luistelua 28,5km ja vaihdoimme sen 13km juoksuun/kävelyyn. Ursakin fb sivulla olleen kuvan ja videon perusteella onnistuimme tekemään ennakkotiedustelua reitistä ja lajeista. En tiedä oliko tarkoitus että näin pystyy päättelemmän, mutta oli hienoa ratkaista arvoitus.  Näin ollen rullaluistelun osuus meillä oli 9,5km.

Tonin reidet oli kovilla ja uupumus oli aikamoinen Mutalahteen saavuttuamme Jouduin huolehtimaan että kaveri muistaa syödä. Hetken mietin uskoltaako matkaa jatkaa ja toisaalta vastaavassa tilanteessa en itse haluisi keskeytyksestä puhuttavankaan.

Jouduimme jälleen cutt offiin ja meidän piti päästä yhdeksään mennessä Myllytuvalle keritäksemme kanootti osuudelle. Kello 7:37 lähdimme jatkamaan matkaa aamuauringon lämmittäessä mukavasti, 16km asfalttia ja 9km soraa. Vajaa kymppi oltiin poljettu kun huomasin Tonin seilailevan, kaveri nukahteli pyörän selässä. Pysähdyimme Lerssinkankaan kohdalle ja komensin Tonin maahan. Kahdeksan minuuttia hieroin kaverin reisiä hänen nukkuessa, jonka jälkeen käytin kaksi minuuttia omaan huoltoon. 10min tehokkaan huollon aikana oli Pacmanit mennyt meidän ohitse.  9km myöhemmin oli minun vuoro torkahdella satulassa, torkahtelu tuli täysin yllättäen sillä en tuntenut itseäni väsyneeksi. Katsoin kelloa ja totesin ettemme tule kerkiämään melontaan, joten päätimme pitää tauon ja kävimme ojanreunalle nukkumaan. Katsoin kelloa 8:58 ja suljin silmät. Aurinko paistoi helteisesti suojasin olkavarrella silmiä, oli epämiellyttävän kuuma ja alkoi ärsyttää, lepäsin ja manailin mielessäni etten saa nukuttua. Olkoon katsoin kelloa 9:00 herätin Tonin ja jatkoimme matkaa, enää en torkahdellut. Oli mielenkiintoista huomata miten kahden minuutin lepo piristi ja nosti mielialaa vaikka uneen asti en päässyt.

9.30 olimme Myllytuvalla, joten matkamme jatkui pyöräsuunnistuksella kohti Tuupovaaraa. Hieman harmitti että missasimme melonnan ja jouduimme jälleen cut offiin. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja hieronnasta oli ollut apua ja saimme pidettyä kelpo vauhtia viimeisellä MTB osuudellamme. Mielenkiinnolla odottelimme mitä kivaa meille on loppuun keksitty.

Tuupovaarassa kävimme ensin ampumassa ekoaseilla ja sen jälkeen suoritimme poliisisuunnistuksen. Meidän piti kulkea suppamaastossa lippusiiman mukaan ja aina kun löysimme neulan oli merkattava karttaan sijaintimme. Huonoksi onneksemme olimme jättäneet reput lähtöpaikalle eikä meillä ollut juomaa mukana. Kuvittelin mielessäni miten reitintekijä on hekotellut typerä virne naamallaan kun lippusiimaa on vienyt, aivan loistavaa loppukypsytystä. Kun rata oli viimeinkin suoritettu kävimme vielä suunnistamassa ja tälle etapille lähti juomaakin mukaan. Suunnistuksen jälkeen suuntasimme Tuupovaaran koululle maaliin.

Aikaa käytimme 27h10min ja cut offeja keräsimme ennätysmäärän. Virheitä teimme paljon. Vaikeinta kisassa oli materiaalin jaon ja startin välinen aika, olin erittäin vahvasti epämukavuusalueella toimiessani joukkueemme suunnistajana.

 

 

 

 

 

Vaarojen Maraton 2017 -sankarifiiliksiä

Matkan jaottelin osuuksiin seuraavasti: Kiviniemi, Ryläys, Peiponpelto, Alamaja ja kisakeskus. Nämä siis kahteen kertaan, tänä vuonna juoksin ensimmäisen kerran 86km reitin.

Matkaan kun päästiin oli tarkoitus juosta ensimmäinen 18km käsijarru päällä Kiviniemen huoltoon. Alkuun lähdettiin seurakavereiden Kaisan, Tanjan ja Sarin kanssa. Kaisan kanssa otimme hieman kaulaa, mutta Mäkrällä Kaisa liukastui kalliolla ja onnea oli mukana ettei Kaisan matka päättynyt jo tähän. Tanja ja Sari otti meidät kiinni ja porukassa mentiin aina Turusenaholle saakka, missä oli mutaisempaa ja minä pidemmillä loikilla läksin karkuteille.

Kiviniemeen meni aikaa 2:24 18km ja tästä juoksin suoraan läpi, läpsyt vain EA ryhmän kanssa. Kolin vaaralla alkoi vasemman ukkovarpaan alla sukka painamaan, kuulostelin tunnetta jonkin matkaa ja istuin kannolle korjaamaan sukkaa (43km kisassa en moisen takia olisi pysähtynyt), samalla kiristin myös löystyneet kengännauhat.

Ryläykselle noustessa alkoi vatsaongelmat, mukana oli 3dl pullo, missä oli merisuolavettä juuri näitä ongelmia varten. Korjasin tilannetta suolavedellä eikä Ryläyksellä juuri muuta tullut nautittua. Maisemat oli mahtavat, aurinko paistoi ja metsä oli keltavihreä. Ryläykseltä alas tullessa alkoi etureidet tuntua väsyneiltä ja muistin jälleen nauttia muutakin kuin pelkkää suolavettä, vatsan ongelmat oli korjattu, mutta vastineeksi energiataso oli päässyt laskemaan.

Peiponpellon 4:47 33km huollossa täydensin vettä ja jätin roskat, jatkoin matkaa ja olin edennyt 50m, kun huomasin että suolavesipullon täydennys unohtui- en kääntynyt takaisin. Mäkrän paikkeilla alkoi olla sen verran kylmä, että laitoin juoksutakin päälleni, -ei hyvä nyt, on saatava energiaa mietiskelin. Pikku Kolin jälkeen alkoi taas ongelmia kertymään. Energiansaanti ja nesteytys oli ollut liian vähäistä. Laskettelurinteellä fiilis oli itsesäälissäkiemurteleva. Kanssakilpailija saavutti minut ja kyseli -miten menee? Vastasin, että alkaa olla aika synkkiä ajatuksia, johon ohjeeksi sain istua huollossa ainakin 20min ennenkuin teen mitään päätöksiä. Edellisen keskustelun perusteella muutin huollon taktiikan ja päätin pitää rauhallisen pitstopin ja kerätä voimia. Onneksi hotellin lähistöllä oli paljon tuttuja ja mielialakin alkoi kohentua huoltoon mennessä.

Huollossa 6:33 43km kavereita jokapuolella, juttelen kaikkien kanssa ja yritän samalla miettiä mitä oli missäkin pussukassa ja mitä ainakin on pakko ottaa mukaan toiselle kierrokselle. Aikaa kului n. 20min. Otin vielä toisen annoksen kanakeittoa ja läksin kävelemään kohti parkkipaikkaa, missä jätin lautasen ja lusikan roskikseen.

Matka jatkui hyvillä ja luottavaisilla fiiliksillä. Aikaa oli kulunut noin seitsemän tuntia ja pimeään oli vielä aikaa. Viitisen kilometriä myöhemmin Mäkrän paikkeilla alkoi vauhti kavalasti hiipumaan. Havukanaholla tieltä polulle siirryttäessä tuttuja EA ryhmäläisiä ja kohtaamisesta saadulla tsempillä hymyssä suin polulle. Hieman ennen Jauholan vaaraa 8:38 52,5km Kaisa meni heittämällä ohi, ei ollut paukkuja lähteä peesiin. Puolitoista km myöhemmin Jauholan vaaralla Tanja juoksi minut kiinni, yritin pysyä peesissä mutta yritykseksi jäi. Pitkälammen laavulla oli nuotiolla tuttuja EA ryhmäläisiä, muutama sana vaihdettiin ja tympeää oli mennä tasaisella hyvällä fasttraililla kävellen.

Olin kuvannut kotijoukoilla matkanvarrelta videoklippejä ja takaisin päin tuli tärkeää kannustusta, nytkin taisin avutua ja miettiä jatkoja Kiviniemestä niin vastaukseksi tuli – Jaksaa Jaksaa -Gogo! Lakkalan jälkeen 59km 10:05 olin jo sen verran kylmissäni, että päätin laittaa lämpimän takin päälle. Samalla join pikkupullollisen enrgiajuomaa (minkä myöhemmin nimesin pervitiiniksi) ja otin repusta reilusti suklaapatukoita ja isopepen. Kävely lähenteli hiipimistä, mussutin lakun, snickersin, imelän magnumpatukan ja geeliä. Kävelin aidan vierustaa ja teki mieli käydä nukkumaan, näin kuinka lepään avaruuslakanaan käpertyneenä pehmeällä mättäällä. Mielessä kävi myös luovuttaminen, mietiskelin syytä luovuttamiselle -Ei pysäyttäviä vaurioita, ainoa syy heikkous. Päätin mennä Kiviniemessä aittaan nukkumaan 10min ajaksi.

Oikeaan polveen oli ilmaantunut pistävä kipu 1h15min lähdön jälkeen ja nyt kipu alkoi tuntua voimakkaana, päkiät oli kipeät, reisiä väsyttää.. sisäinen luuseri alkoi ottaa niskalenkkiä ja survoi syvälle suohon. Takaa tuli taas joku nopeampi, toivottelin tsemmppiä matkaan ja hän mietiskeli pääseekö maaliin asti ja yrittää ainakin kävellä reippaasti jos ei juoksemaan pysty. Päätin kokeilla reippaampaa kävelyä ja sehän tuntui hyvältä hitto vieköön! Alkoi tulla lämmin ja otin takin pois päältäni, samalla huomasin repussani olleen pienen korun joka kuului edesmenneelle ystävälleni, kyynel vierähti.

Jatkoin juoksemalla, edellisestä juoksuaskeleesta olikin jo tovi. Matkaa oli kertynyt 60.3km gpsseurannan mukaan ja aikaa oli mennyt 10:26, edelliseen kahdeksaan km olin saanut kulumaan aikaa 1h48min ja tämän piti olla helposti juostava pätkä. Ohitin äsken minut ohittaneen naisen, toivotin tsemppiä ja juoksin vesistönylitykseen. Tanja oli veneillä ja sanoi keskeyttävänsä, itse olin aivan liekeissä ja yritin vielä tsempata. Kiviniemessä juomarakko ja suolapullo täyteen ja repustä patukoita helpommin saataville. Kiviniemessä tuttu EA ryhmä tiesi odottaa väsynyttä kulkijaa, mutta tässä vaiheessa olin kaikkea muuta kuin väsynyt.

Hurmoksessa Kolinvaaran yli ja kohti Ryläystä. Fiilis oli uskomattoman vahva. Nyt oli pidettävä huoli ettei notkahduksia enää pääse tulemaan, jatkuvasti geeliä, patukoita ja juomaa. 11:43 67.5km kohdilla otin repusta otsalampun ja lihapiirakan. Etäisyydet pimeässä otsalampun valossa alkoi tuntua pidemmiltä ja aloin jo epäillä, että olin Ryläyksen huiputtanut huomaamattani. Kun vihdoin näin lintutornin, tuuletin ja huusin! Sitten vielä piti päästä alas tielle. Matka eteni määrätietoisesti ja paremmilla fiiliksillä kuin ensimmäisellä kierroksella. Pitkospuut juoksin nauttien juoksun helppoudesta ja kun vihdoin tielle pääsin tuuletin jälleen ja karjuin.

Seuraava kohde oli Peiponpellon huolto minne saavuin 13:45 77km lähdön jälkeen. Täydensin juomat ja jätin roskat, näitä olikin nyt melkoisesti kun keräsin mukaan maastosta löytämiänikin roskia. Matka jatkui mainioilla fiiliksillä, tykkään kulkea yksin pimeässä metsässä. Mäkränaholla huomasin katsoa taivaalle ja Otavahan siellä kirkkaana näkyi ja fiilis kohosi entisestään. Polku kaartui loivasti oikealle ja jonkun valo näkyi sivulla käännyin katsomaan ja se olikin todella upea kuutamo, melkein aloin ulvoa. Pieni Koli meni hitaasti varmistellen. Laskettulurinteellä aloin valmistautumaan loppunousuun.

Alamajalla näkyi valoa ja Janihan siellä oli odottelemassa. Muutama sana vaihdettiin ja kun lähdin viimeiseen nousuun sanoi Jani tulevansa maaliin. Nyt ei tarvinnut enää säästellä yhtään, vain jyrkimmät osuudet kävelin reippaasti. Mukavaa oli juosta otsalampun valossa, kun ei nähnyt liian pitkälle. Vihdoin alkoi kuulua ääniä ja viimeinen jyrkkä osuus lähestyi, tämän olen juossut aina, koska siinä on yleisöä kannustamassa ja he ovat tulleet juoksukilpailuun. Tällä kertaa tunne oli uskomaton- kavereita juoksi mukana ja kannustus oli ennenkokematon.

Pahin moka oli laskea energiataso liian matalalle, toisaalta parasta juoksussa oli, kun pystyi kurimuksesta nousemaan takaisin hurjiin fiiliksiin. Jos olisin voittanut, olisi ollut voittajafiilikset- nyt oli maalissa sankarifiilikset.

86km 15:49, nousua 3149m, nousuaika 7:31, laskeutumisaika 7:05

 

Porkkala SwimRun 2017

Kolmatta kertaa mukana Porkkala swimrunissa.

Tällä kertaa emme olleet päässeet joukkueena harjoittelemaan kertaakaan. Uimassa kävin ensimmäisen kerran kuluvalle  kesälle kisaa edeltävänä torstaina. Viikko ennen starttia kävin Pallaksella juoksemassa ensimmäisen ultrajuoksuni, joten uinti ei ollut kuulunut harjoitusohjelmaan.

Tänä vuonna reitti oli jälleen muuttunut, mikä on oikeastaan hyvä, niin ei tarvitse vertailla aiempiin suorituksiin. Ensimmäinen juoksu oli pidempi kuin aimemmilla kerroilla ja sää oli helteinen, joten jätimme Headin swimrunpuvuistamme molemmat vetoketjut auki ja hartiat paljaaksi.

Kuvaaja Harri Hyttönen

Ensimmäinen huoltopiste tuli yllättävän nopeasti vastaan ja emitin leimaus heti perään, pieni uinti, uusi leimaus ja takaisin veteen. Tällä kertaa Upinniemen eteläpään juoksu-osuudet tuntuivat helpommilta kuin vuotta aiemmin, vaikka jalassa oli sama tossu kuin silloinkin ja olin luvannut itselleni, etten niillä kengillä tänne enää tule.

Hankalimmat kivikot jäivät taakse ja pääsimme uimaan kohti Vuohisaarta. Tässä reittimme yhtyi lyhytmatkalaisten kanssa ja pääsimme meille soveltuvampaan juoksumaastoon. Osuudet vaihtuivat mukavaan tahtiin ja samanvauhtiset parit loi mukavaa kisatunnelmaa, veteenmeno ja sieltä poistulo sujui meiltä vauhdikkaasti, missä pääsimmekin kasvattamaan eroja.

Matkamme sujui hyvää vauhtia, uinti tuntui vahvalta ja juoksukin oli helpon tuntuista. Puntarilta mereen meno meinasi olla kohtalokas joukkueellemme. Hyppäsin edeltä mereen ja takaa kuului tuskainen karjahdus – Mikko liukastui ja taittoi jalkapöydän ulkosyrjän. Matkamme jatkui Pukinsaareen, missä oli toinen huoltopiste. Huollon jälkeinen juoksuosuus tarkkailtiin ja kuulosteltiin jalan toimintaa: vaikka tekee kipeää, ei pysäytä. Sisukkaasti Mikko jatkoi kipeällä jalalla ja pääsimme kolmannelle huoltopisteelle.

Seuraavaksi edessä oli kisan pisin uintiosuus 1000m. Muistelin viimevuoden pitkää uintia, jolloin osuuden loppupuolella oli poiju suunnassa pysymisen helpottamiseksi. Lähdin kaartamaan vasemmalle löytääkseni poijun  ja päätyäksemme oikeaan niemeen. Kanoottimeloja tuli luoksemme opastamaan meitä oikeaan suuntaan ja minulla oli vaikeuksia nähdä n.600m päässä olevaa kylttiä, mikä näytti maihinnousupaikan. Kun kyltti vihdoin näköpiiriin sattui oli loppumatka suorempaa uintia.

Sopivan mittainen juoksu Homuksen läpi 200m uinti  pienelle saarelle ja miltei kohtalokas veteenmeno. Tällä kertaa oli minun vuoro. Menin varovasti vesirajaan ja seuraava mitä huomaan on että löin lavat ja pääni kallioon, pamaus oli aikamoinen. Valuin mereen, käännyin mahalleni ja hetkeen en pystynyt puhumaan. Mikko ja toinen paikalla ollut joukkue miettivät jo näkyvissä olleen kajakin avuksi kutusmista. Käsien liikuttelu teki kipeää, lavat ja selkä tuntui epämiellyttäviltä. Kävin istumaan ja kokeilin pyörittää käsiä, onnistuu riittävästi.

Team jalka- ja käsipuoli jatkoi matkaa. Uintitekniikkani muuttui loppumatkalle, oikea käsi oli hieman liikerajoitteinen ja äkkiliikkeet säväyttivät ikävästi. Seuraavan tunnin aikana laskin mielessäni kymmeneen usamman kerran, kertasin presidenttejä ja totesin missä olen. Enää ei ainoastaan Mikon turvonnut ja kauniisti tummunut jalkapöytä hidastanut juoksua, lisäksi allekirjoittaneen liikerajoitteinen uinti pudotti uintinopeuttamme. Heelvetin hyvin menee, mutta menee kuitenkin.

Huoltopiste number neljä, Mikko pyysi Buranaa ja samalla pyysin itsellenikin. 300m uinti ja olipa mukava päästä juoksemaan, Mikolle taas uinnit sopi paremmin. Kisan pisin juoksu, uimalakit päästä ja vetoketjut puvusta auki. Matkan,teko oli Mikolle tuskallista, kaveri ei kovin helposti valita, mutta nyt oli ongelmia. Kaksi joukkuetta ohitti meidät juoksun aikana. Yritimme vain mennä eteenpäin, loppuajalla ja sijoituksella ei ollut merkitystä. Vielä oli 400m uinti ennen viimeistä huoltopistettä.

Avasimme vetoketjut edestä ja hölkkäilimme kohti Vattusaaria. Viimeiset uinnit 490m kolmella pienellä juoksulla höystettynä. Etelätuuli pääsi puhaltelemaan vapaasti Upinniemen selkään mukavan aallokon kisan viimeisille uintiosuuksille.

Viimeinen juoksu! Hölökkäilimme kohti maalialuetta ja yritimme ottaa jotain loppukirin tapaista. Maalisuoralla tuli kuuluttaja juoksemaan rinnalle ja kyselemään keitä te ootte? Karelian seikkailu-urheiljoita! Ylitimme rintarinnan maaliviivan, yritin tuulettaa mutta oikea käsi ei noussut rintaa korkemmelle. Hymy saa riittää tällä kertaa!

Se on siinä! Norppa ja Saukko