Vaarojen Maraton 2017 -sankarifiiliksiä

Matkan jaottelin osuuksiin seuraavasti: Kiviniemi, Ryläys, Peiponpelto, Alamaja ja kisakeskus. Nämä siis kahteen kertaan, tänä vuonna juoksin ensimmäisen kerran 86km reitin.

Matkaan kun päästiin oli tarkoitus juosta ensimmäinen 18km käsijarru päällä Kiviniemen huoltoon. Alkuun lähdettiin seurakavereiden Kaisan, Tanjan ja Sarin kanssa. Kaisan kanssa otimme hieman kaulaa, mutta Mäkrällä Kaisa liukastui kalliolla ja onnea oli mukana ettei Kaisan matka päättynyt jo tähän. Tanja ja Sari otti meidät kiinni ja porukassa mentiin aina Turusenaholle saakka, missä oli mutaisempaa ja minä pidemmillä loikilla läksin karkuteille.

Kiviniemeen meni aikaa 2:24 18km ja tästä juoksin suoraan läpi, läpsyt vain EA ryhmän kanssa. Kolin vaaralla alkoi vasemman ukkovarpaan alla sukka painamaan, kuulostelin tunnetta jonkin matkaa ja istuin kannolle korjaamaan sukkaa (43km kisassa en moisen takia olisi pysähtynyt), samalla kiristin myös löystyneet kengännauhat.

Ryläykselle noustessa alkoi vatsaongelmat, mukana oli 3dl pullo, missä oli merisuolavettä juuri näitä ongelmia varten. Korjasin tilannetta suolavedellä eikä Ryläyksellä juuri muuta tullut nautittua. Maisemat oli mahtavat, aurinko paistoi ja metsä oli keltavihreä. Ryläykseltä alas tullessa alkoi etureidet tuntua väsyneiltä ja muistin jälleen nauttia muutakin kuin pelkkää suolavettä, vatsan ongelmat oli korjattu, mutta vastineeksi energiataso oli päässyt laskemaan.

Peiponpellon 4:47 33km huollossa täydensin vettä ja jätin roskat, jatkoin matkaa ja olin edennyt 50m, kun huomasin että suolavesipullon täydennys unohtui- en kääntynyt takaisin. Mäkrän paikkeilla alkoi olla sen verran kylmä, että laitoin juoksutakin päälleni, -ei hyvä nyt, on saatava energiaa mietiskelin. Pikku Kolin jälkeen alkoi taas ongelmia kertymään. Energiansaanti ja nesteytys oli ollut liian vähäistä. Laskettelurinteellä fiilis oli itsesäälissäkiemurteleva. Kanssakilpailija saavutti minut ja kyseli -miten menee? Vastasin, että alkaa olla aika synkkiä ajatuksia, johon ohjeeksi sain istua huollossa ainakin 20min ennenkuin teen mitään päätöksiä. Edellisen keskustelun perusteella muutin huollon taktiikan ja päätin pitää rauhallisen pitstopin ja kerätä voimia. Onneksi hotellin lähistöllä oli paljon tuttuja ja mielialakin alkoi kohentua huoltoon mennessä.

Huollossa 6:33 43km kavereita jokapuolella, juttelen kaikkien kanssa ja yritän samalla miettiä mitä oli missäkin pussukassa ja mitä ainakin on pakko ottaa mukaan toiselle kierrokselle. Aikaa kului n. 20min. Otin vielä toisen annoksen kanakeittoa ja läksin kävelemään kohti parkkipaikkaa, missä jätin lautasen ja lusikan roskikseen.

Matka jatkui hyvillä ja luottavaisilla fiiliksillä. Aikaa oli kulunut noin seitsemän tuntia ja pimeään oli vielä aikaa. Viitisen kilometriä myöhemmin Mäkrän paikkeilla alkoi vauhti kavalasti hiipumaan. Havukanaholla tieltä polulle siirryttäessä tuttuja EA ryhmäläisiä ja kohtaamisesta saadulla tsempillä hymyssä suin polulle. Hieman ennen Jauholan vaaraa 8:38 52,5km Kaisa meni heittämällä ohi, ei ollut paukkuja lähteä peesiin. Puolitoista km myöhemmin Jauholan vaaralla Tanja juoksi minut kiinni, yritin pysyä peesissä mutta yritykseksi jäi. Pitkälammen laavulla oli nuotiolla tuttuja EA ryhmäläisiä, muutama sana vaihdettiin ja tympeää oli mennä tasaisella hyvällä fasttraililla kävellen.

Olin kuvannut kotijoukoilla matkanvarrelta videoklippejä ja takaisin päin tuli tärkeää kannustusta, nytkin taisin avutua ja miettiä jatkoja Kiviniemestä niin vastaukseksi tuli – Jaksaa Jaksaa -Gogo! Lakkalan jälkeen 59km 10:05 olin jo sen verran kylmissäni, että päätin laittaa lämpimän takin päälle. Samalla join pikkupullollisen enrgiajuomaa (minkä myöhemmin nimesin pervitiiniksi) ja otin repusta reilusti suklaapatukoita ja isopepen. Kävely lähenteli hiipimistä, mussutin lakun, snickersin, imelän magnumpatukan ja geeliä. Kävelin aidan vierustaa ja teki mieli käydä nukkumaan, näin kuinka lepään avaruuslakanaan käpertyneenä pehmeällä mättäällä. Mielessä kävi myös luovuttaminen, mietiskelin syytä luovuttamiselle -Ei pysäyttäviä vaurioita, ainoa syy heikkous. Päätin mennä Kiviniemessä aittaan nukkumaan 10min ajaksi.

Oikeaan polveen oli ilmaantunut pistävä kipu 1h15min lähdön jälkeen ja nyt kipu alkoi tuntua voimakkaana, päkiät oli kipeät, reisiä väsyttää.. sisäinen luuseri alkoi ottaa niskalenkkiä ja survoi syvälle suohon. Takaa tuli taas joku nopeampi, toivottelin tsemmppiä matkaan ja hän mietiskeli pääseekö maaliin asti ja yrittää ainakin kävellä reippaasti jos ei juoksemaan pysty. Päätin kokeilla reippaampaa kävelyä ja sehän tuntui hyvältä hitto vieköön! Alkoi tulla lämmin ja otin takin pois päältäni, samalla huomasin repussani olleen pienen korun joka kuului edesmenneelle ystävälleni, kyynel vierähti.

Jatkoin juoksemalla, edellisestä juoksuaskeleesta olikin jo tovi. Matkaa oli kertynyt 60.3km gpsseurannan mukaan ja aikaa oli mennyt 10:26, edelliseen kahdeksaan km olin saanut kulumaan aikaa 1h48min ja tämän piti olla helposti juostava pätkä. Ohitin äsken minut ohittaneen naisen, toivotin tsemppiä ja juoksin vesistönylitykseen. Tanja oli veneillä ja sanoi keskeyttävänsä, itse olin aivan liekeissä ja yritin vielä tsempata. Kiviniemessä juomarakko ja suolapullo täyteen ja repustä patukoita helpommin saataville. Kiviniemessä tuttu EA ryhmä tiesi odottaa väsynyttä kulkijaa, mutta tässä vaiheessa olin kaikkea muuta kuin väsynyt.

Hurmoksessa Kolinvaaran yli ja kohti Ryläystä. Fiilis oli uskomattoman vahva. Nyt oli pidettävä huoli ettei notkahduksia enää pääse tulemaan, jatkuvasti geeliä, patukoita ja juomaa. 11:43 67.5km kohdilla otin repusta otsalampun ja lihapiirakan. Etäisyydet pimeässä otsalampun valossa alkoi tuntua pidemmiltä ja aloin jo epäillä, että olin Ryläyksen huiputtanut huomaamattani. Kun vihdoin näin lintutornin, tuuletin ja huusin! Sitten vielä piti päästä alas tielle. Matka eteni määrätietoisesti ja paremmilla fiiliksillä kuin ensimmäisellä kierroksella. Pitkospuut juoksin nauttien juoksun helppoudesta ja kun vihdoin tielle pääsin tuuletin jälleen ja karjuin.

Seuraava kohde oli Peiponpellon huolto minne saavuin 13:45 77km lähdön jälkeen. Täydensin juomat ja jätin roskat, näitä olikin nyt melkoisesti kun keräsin mukaan maastosta löytämiänikin roskia. Matka jatkui mainioilla fiiliksillä, tykkään kulkea yksin pimeässä metsässä. Mäkränaholla huomasin katsoa taivaalle ja Otavahan siellä kirkkaana näkyi ja fiilis kohosi entisestään. Polku kaartui loivasti oikealle ja jonkun valo näkyi sivulla käännyin katsomaan ja se olikin todella upea kuutamo, melkein aloin ulvoa. Pieni Koli meni hitaasti varmistellen. Laskettulurinteellä aloin valmistautumaan loppunousuun.

Alamajalla näkyi valoa ja Janihan siellä oli odottelemassa. Muutama sana vaihdettiin ja kun lähdin viimeiseen nousuun sanoi Jani tulevansa maaliin. Nyt ei tarvinnut enää säästellä yhtään, vain jyrkimmät osuudet kävelin reippaasti. Mukavaa oli juosta otsalampun valossa, kun ei nähnyt liian pitkälle. Vihdoin alkoi kuulua ääniä ja viimeinen jyrkkä osuus lähestyi, tämän olen juossut aina, koska siinä on yleisöä kannustamassa ja he ovat tulleet juoksukilpailuun. Tällä kertaa tunne oli uskomaton- kavereita juoksi mukana ja kannustus oli ennenkokematon.

Pahin moka oli laskea energiataso liian matalalle, toisaalta parasta juoksussa oli, kun pystyi kurimuksesta nousemaan takaisin hurjiin fiiliksiin. Jos olisin voittanut, olisi ollut voittajafiilikset- nyt oli maalissa sankarifiilikset.

received_10155705003091069
86km 15:49, nousua 3149m, nousuaika 7:31, laskeutumisaika 7:05

 

Mainokset

Wiima 2016

Vuoden ensimmäinen koetus Wiiman ”sprinttimatka” Kontiolahden AH-stadionilla. Karelian Seikkailu-urheilijat, Wiima

wiima2016-22.jpg

Kisa oli parikilpailu ja parinani oli Toni Markkanen. Tarkoitus oli lähteä näyttämään millaista on seikkailu-urheilu, kyseessä oli Tonin debyytti kisa.

Kisa koostui kolmesta osiosta: 1.pyörä/lumikenkä, 2.hiihto ja 3.potkuri. Alussa oli ammuntaa, panoksena herne ja aseena suu. Toni sai ampua ensin ja minä juoksin sakkokierroksen.

Pyöräilyyn lähdimme kolmantena ja aika nopeasti saavutimme kärkiporukan. Päätimme löysätä hieman tahtia ja ajella voimia säästellen Pyytivaaralle, missä oli lumikenkäily. Pitkälammen sillan jälkeen olimme kakkosina ja käännyimme vasewiima2016-48mmalle, valitsimme hieman pidemmän mutta loivemman reitin. Reitin valinta oli onnistunut sillä saavuimme Pyytivaaralle kärjessä.

Rasti 1 fillarit hankeen ja lumikengät jalkaan. Lumikengät oli lainavarusteet emmekä olleet testanneet niitä etukäteen, se oli  VIRHE! Yksi neljästä kengästä oli valmiiksi rikki. Yritimme korjata kenkää naruhässäkkähärdellillä ja saimme vain aikaa kulumaan. Rasti 2 tornin jälkeen matkamme jatkui lumikenkiä kantaen ja tässä vaiheessa olimme jälleen kolmantena. Rastille 3 mennessä yritimme kahlata hangessa ja se onnistuiwiima2016-61kin jollain tapaa siihen asti kunnes alamäki vaihtui ylämäeksi. Kengät jalkaan ja rikkinäinen kenkä pysyi jalassa kun sitä ei nostanut vaan laahasi hankea pitkin. Rastin 4 jälkeen alkoi olla vahvempaa uraa ja 5 rastille fillareiden luo meno sujui jo hieman vauhdikkaammin. Lumikengät tarakalle ja napakasti 6 rastille. Siitä hyvällä vauhdilla alas Pyytivaaralta. Asemankylältä Stadionille mentiin kovaa peesiajoa, luottaen siihen että hiihdossa kerkiää palautumaan. Ah stadionilla saavuimme yhtäaikaa toisena olleen joukkueen kanssa.

Nyt oli minun vuoro ampua ja Tonin vuoro juosta sakko. Vaihto sujui nopeasti, meillä oli useampi kassipussukkasäkki eri varusteille joten aikaa mennyt varusteiden etsimiseen.

Hiihto ei todellakaan ollut meidän laji. Tonilla talven ensimmäinen kerta ja minulla toinen. 8 rastilla olimme jääneet noin 100m toisena olevaan joukkueeseen ja 9 rastilla etäisyys oli kolminkertaistunut. Rastille 10 mennessä otimmewiima2016-89 riskin, kiitos Tonin ja päätimme mennä tietä pitkin. Tiellä meni metsäsuksiura jota pitkin lykimme tasatyöntöjä ja taisinpa tuumata Tonille että teimme huonon reitinvalinnan. 10 rastille saavuimme juuri samaan aikaan kakkosena olleen joukkueen kanssa, joten reitinvalinta osoittautuikin erinomaiseksi. Rastille 11 vei suora latu-ura ja sieltä ah-stadionille tietä pitkin. Stadionilla oli Tonin vuoro ampua ja pääsin jälleen tutuksi tulleelle sakkokierrokselle.

Kolmas rastikortti ja potkuri mukaan viimeiselle etapille. Nousimme heti osuuden alussa kakkosiksi ja pidimme kovaa vauhtia rastille 13. Alue oli Tonille tuttua joten viimeistään tässä vaiheessa vastuu suunnistuksesta oli Tonilla. Rastien hakujärjestys oli vapaa joten päätimme käydä ne järjestyksessä 13, 16, 15 ja 14. Tonilla oli leimakortti joten 16 mennessä kiristin vauhtia ja jätin Tonin leimaamaan. 15 meno oli alamäkeä,  Toni pääsi potkurilla ohitseni ja kun olin rastilla oli meillä leima kortissa. Lähdimme rastille 14 ja tässä vaiheessa tuli ykkös paikkaa pitävä Trio Erectus vastaan. Kisa sai jälleen uutta vauhtia kun huomasimme että meille voisi olla mahdowiima2016-120llisuus. 14 leimaus ja hankea pitkin potkuria kantaen tielle, mistä alkoi armoton loppukiri. Kuvaaja Kari Kuninkaanniemi otti meistä kuvan ja kertoi että olemme neljä minuuttia jäljessä. Matkaa oli jäljellä 1.7km, joten vauhtia piti kiristää vaikka täysillä mentiin. Lohdutin Tonia ja sanoin ettei ole kuin yksi nousu enää ja tää kestää alle kymmenen minuuttia enää. Vastaus oli tyly -Mie tiiän nää paikat ja niitä mäkiä on vielä kaksi. No juoksimme mäet ja alamäen. Trio E kääntyi tielle ja me menimme pehmeämpää reittiä hypotenuusaa pitkin ja kerkisimme maaliin niukasti ensimmäisinä. Fiilis oli hieman epätodellinen mutta mahtava!

Kisa mentiin hyvissä fiiliksissä alusta loppuun, eikä ongelmat lumikengän kanssakkaan saanut fiilistä notkahtamaan. Kilpailu oli mukavan tasaväkistä ja kolmesta parhaasta joukkueesta jokainen oli nopein yhdellä osuudella. Mainittakoon vielä että joukkue nro 69 Mehukas Metukka nimen keksiminen oli vaikeaa, joten joukkueen nimeämiseksi käytimme avuksi nimeltä mainitsematonta hakukonetta (sponsori sopimus vielä kesken) nimigeneraattoreiden etsimiseen.

Lisää Karin ottamia kuvia: Kari Kuninkaanniemi Wiima kuvat