Kolmatta kertaa mukana Porkkala swimrunissa.
Tällä kertaa emme olleet päässeet joukkueena harjoittelemaan kertaakaan. Uimassa kävin ensimmäisen kerran kuluvalle kesälle kisaa edeltävänä torstaina. Viikko ennen starttia kävin Pallaksella juoksemassa ensimmäisen ultrajuoksuni, joten uinti ei ollut kuulunut harjoitusohjelmaan.
Tänä vuonna reitti oli jälleen muuttunut, mikä on oikeastaan hyvä, niin ei tarvitse vertailla aiempiin suorituksiin. Ensimmäinen juoksu oli pidempi kuin aimemmilla kerroilla ja sää oli helteinen, joten jätimme Headin swimrunpuvuistamme molemmat vetoketjut auki ja hartiat paljaaksi.
Ensimmäinen huoltopiste tuli yllättävän nopeasti vastaan ja emitin leimaus heti perään, pieni uinti, uusi leimaus ja takaisin veteen. Tällä kertaa Upinniemen eteläpään juoksu-osuudet tuntuivat helpommilta kuin vuotta aiemmin, vaikka jalassa oli sama tossu kuin silloinkin ja olin luvannut itselleni, etten niillä kengillä tänne enää tule.
Hankalimmat kivikot jäivät taakse ja pääsimme uimaan kohti Vuohisaarta. Tässä reittimme yhtyi lyhytmatkalaisten kanssa ja pääsimme meille soveltuvampaan juoksumaastoon. Osuudet vaihtuivat mukavaan tahtiin ja samanvauhtiset parit loi mukavaa kisatunnelmaa, veteenmeno ja sieltä poistulo sujui meiltä vauhdikkaasti, missä pääsimmekin kasvattamaan eroja.
Matkamme sujui hyvää vauhtia, uinti tuntui vahvalta ja juoksukin oli helpon tuntuista. Puntarilta mereen meno meinasi olla kohtalokas joukkueellemme. Hyppäsin edeltä mereen ja takaa kuului tuskainen karjahdus – Mikko liukastui ja taittoi jalkapöydän ulkosyrjän. Matkamme jatkui Pukinsaareen, missä oli toinen huoltopiste. Huollon jälkeinen juoksuosuus tarkkailtiin ja kuulosteltiin jalan toimintaa: vaikka tekee kipeää, ei pysäytä. Sisukkaasti Mikko jatkoi kipeällä jalalla ja pääsimme kolmannelle huoltopisteelle.
Seuraavaksi edessä oli kisan pisin uintiosuus 1000m. Muistelin viimevuoden pitkää uintia, jolloin osuuden loppupuolella oli poiju suunnassa pysymisen helpottamiseksi. Lähdin kaartamaan vasemmalle löytääkseni poijun ja päätyäksemme oikeaan niemeen. Kanoottimeloja tuli luoksemme opastamaan meitä oikeaan suuntaan ja minulla oli vaikeuksia nähdä n.600m päässä olevaa kylttiä, mikä näytti maihinnousupaikan. Kun kyltti vihdoin näköpiiriin sattui oli loppumatka suorempaa uintia.
Sopivan mittainen juoksu Homuksen läpi 200m uinti pienelle saarelle ja miltei kohtalokas veteenmeno. Tällä kertaa oli minun vuoro. Menin varovasti vesirajaan ja seuraava mitä huomaan on että löin lavat ja pääni kallioon, pamaus oli aikamoinen. Valuin mereen, käännyin mahalleni ja hetkeen en pystynyt puhumaan. Mikko ja toinen paikalla ollut joukkue miettivät jo näkyvissä olleen kajakin avuksi kutusmista. Käsien liikuttelu teki kipeää, lavat ja selkä tuntui epämiellyttäviltä. Kävin istumaan ja kokeilin pyörittää käsiä, onnistuu riittävästi.
Team jalka- ja käsipuoli jatkoi matkaa. Uintitekniikkani muuttui loppumatkalle, oikea käsi oli hieman liikerajoitteinen ja äkkiliikkeet säväyttivät ikävästi. Seuraavan tunnin aikana laskin mielessäni kymmeneen usamman kerran, kertasin presidenttejä ja totesin missä olen. Enää ei ainoastaan Mikon turvonnut ja kauniisti tummunut jalkapöytä hidastanut juoksua, lisäksi allekirjoittaneen liikerajoitteinen uinti pudotti uintinopeuttamme. Heelvetin hyvin menee, mutta menee kuitenkin.
Huoltopiste number neljä, Mikko pyysi Buranaa ja samalla pyysin itsellenikin. 300m uinti ja olipa mukava päästä juoksemaan, Mikolle taas uinnit sopi paremmin. Kisan pisin juoksu, uimalakit päästä ja vetoketjut puvusta auki. Matkan,teko oli Mikolle tuskallista, kaveri ei kovin helposti valita, mutta nyt oli ongelmia. Kaksi joukkuetta ohitti meidät juoksun aikana. Yritimme vain mennä eteenpäin, loppuajalla ja sijoituksella ei ollut merkitystä. Vielä oli 400m uinti ennen viimeistä huoltopistettä.
Avasimme vetoketjut edestä ja hölkkäilimme kohti Vattusaaria. Viimeiset uinnit 490m kolmella pienellä juoksulla höystettynä. Etelätuuli pääsi puhaltelemaan vapaasti Upinniemen selkään mukavan aallokon kisan viimeisille uintiosuuksille.
Viimeinen juoksu! Hölökkäilimme kohti maalialuetta ja yritimme ottaa jotain loppukirin tapaista. Maalisuoralla tuli kuuluttaja juoksemaan rinnalle ja kyselemään keitä te ootte? Karelian seikkailu-urheiljoita! Ylitimme rintarinnan maaliviivan, yritin tuulettaa mutta oikea käsi ei noussut rintaa korkemmelle. Hymy saa riittää tällä kertaa!
multisportolli 