Vaarojen Maraton 2017 -sankarifiiliksiä

Matkan jaottelin osuuksiin seuraavasti: Kiviniemi, Ryläys, Peiponpelto, Alamaja ja kisakeskus. Nämä siis kahteen kertaan, tänä vuonna juoksin ensimmäisen kerran 86km reitin.

Matkaan kun päästiin oli tarkoitus juosta ensimmäinen 18km käsijarru päällä Kiviniemen huoltoon. Alkuun lähdettiin seurakavereiden Kaisan, Tanjan ja Sarin kanssa. Kaisan kanssa otimme hieman kaulaa, mutta Mäkrällä Kaisa liukastui kalliolla ja onnea oli mukana ettei Kaisan matka päättynyt jo tähän. Tanja ja Sari otti meidät kiinni ja porukassa mentiin aina Turusenaholle saakka, missä oli mutaisempaa ja minä pidemmillä loikilla läksin karkuteille.

Kiviniemeen meni aikaa 2:24 18km ja tästä juoksin suoraan läpi, läpsyt vain EA ryhmän kanssa. Kolin vaaralla alkoi vasemman ukkovarpaan alla sukka painamaan, kuulostelin tunnetta jonkin matkaa ja istuin kannolle korjaamaan sukkaa (43km kisassa en moisen takia olisi pysähtynyt), samalla kiristin myös löystyneet kengännauhat.

Ryläykselle noustessa alkoi vatsaongelmat, mukana oli 3dl pullo, missä oli merisuolavettä juuri näitä ongelmia varten. Korjasin tilannetta suolavedellä eikä Ryläyksellä juuri muuta tullut nautittua. Maisemat oli mahtavat, aurinko paistoi ja metsä oli keltavihreä. Ryläykseltä alas tullessa alkoi etureidet tuntua väsyneiltä ja muistin jälleen nauttia muutakin kuin pelkkää suolavettä, vatsan ongelmat oli korjattu, mutta vastineeksi energiataso oli päässyt laskemaan.

Peiponpellon 4:47 33km huollossa täydensin vettä ja jätin roskat, jatkoin matkaa ja olin edennyt 50m, kun huomasin että suolavesipullon täydennys unohtui- en kääntynyt takaisin. Mäkrän paikkeilla alkoi olla sen verran kylmä, että laitoin juoksutakin päälleni, -ei hyvä nyt, on saatava energiaa mietiskelin. Pikku Kolin jälkeen alkoi taas ongelmia kertymään. Energiansaanti ja nesteytys oli ollut liian vähäistä. Laskettelurinteellä fiilis oli itsesäälissäkiemurteleva. Kanssakilpailija saavutti minut ja kyseli -miten menee? Vastasin, että alkaa olla aika synkkiä ajatuksia, johon ohjeeksi sain istua huollossa ainakin 20min ennenkuin teen mitään päätöksiä. Edellisen keskustelun perusteella muutin huollon taktiikan ja päätin pitää rauhallisen pitstopin ja kerätä voimia. Onneksi hotellin lähistöllä oli paljon tuttuja ja mielialakin alkoi kohentua huoltoon mennessä.

Huollossa 6:33 43km kavereita jokapuolella, juttelen kaikkien kanssa ja yritän samalla miettiä mitä oli missäkin pussukassa ja mitä ainakin on pakko ottaa mukaan toiselle kierrokselle. Aikaa kului n. 20min. Otin vielä toisen annoksen kanakeittoa ja läksin kävelemään kohti parkkipaikkaa, missä jätin lautasen ja lusikan roskikseen.

Matka jatkui hyvillä ja luottavaisilla fiiliksillä. Aikaa oli kulunut noin seitsemän tuntia ja pimeään oli vielä aikaa. Viitisen kilometriä myöhemmin Mäkrän paikkeilla alkoi vauhti kavalasti hiipumaan. Havukanaholla tieltä polulle siirryttäessä tuttuja EA ryhmäläisiä ja kohtaamisesta saadulla tsempillä hymyssä suin polulle. Hieman ennen Jauholan vaaraa 8:38 52,5km Kaisa meni heittämällä ohi, ei ollut paukkuja lähteä peesiin. Puolitoista km myöhemmin Jauholan vaaralla Tanja juoksi minut kiinni, yritin pysyä peesissä mutta yritykseksi jäi. Pitkälammen laavulla oli nuotiolla tuttuja EA ryhmäläisiä, muutama sana vaihdettiin ja tympeää oli mennä tasaisella hyvällä fasttraililla kävellen.

Olin kuvannut kotijoukoilla matkanvarrelta videoklippejä ja takaisin päin tuli tärkeää kannustusta, nytkin taisin avutua ja miettiä jatkoja Kiviniemestä niin vastaukseksi tuli – Jaksaa Jaksaa -Gogo! Lakkalan jälkeen 59km 10:05 olin jo sen verran kylmissäni, että päätin laittaa lämpimän takin päälle. Samalla join pikkupullollisen enrgiajuomaa (minkä myöhemmin nimesin pervitiiniksi) ja otin repusta reilusti suklaapatukoita ja isopepen. Kävely lähenteli hiipimistä, mussutin lakun, snickersin, imelän magnumpatukan ja geeliä. Kävelin aidan vierustaa ja teki mieli käydä nukkumaan, näin kuinka lepään avaruuslakanaan käpertyneenä pehmeällä mättäällä. Mielessä kävi myös luovuttaminen, mietiskelin syytä luovuttamiselle -Ei pysäyttäviä vaurioita, ainoa syy heikkous. Päätin mennä Kiviniemessä aittaan nukkumaan 10min ajaksi.

Oikeaan polveen oli ilmaantunut pistävä kipu 1h15min lähdön jälkeen ja nyt kipu alkoi tuntua voimakkaana, päkiät oli kipeät, reisiä väsyttää.. sisäinen luuseri alkoi ottaa niskalenkkiä ja survoi syvälle suohon. Takaa tuli taas joku nopeampi, toivottelin tsemmppiä matkaan ja hän mietiskeli pääseekö maaliin asti ja yrittää ainakin kävellä reippaasti jos ei juoksemaan pysty. Päätin kokeilla reippaampaa kävelyä ja sehän tuntui hyvältä hitto vieköön! Alkoi tulla lämmin ja otin takin pois päältäni, samalla huomasin repussani olleen pienen korun joka kuului edesmenneelle ystävälleni, kyynel vierähti.

Jatkoin juoksemalla, edellisestä juoksuaskeleesta olikin jo tovi. Matkaa oli kertynyt 60.3km gpsseurannan mukaan ja aikaa oli mennyt 10:26, edelliseen kahdeksaan km olin saanut kulumaan aikaa 1h48min ja tämän piti olla helposti juostava pätkä. Ohitin äsken minut ohittaneen naisen, toivotin tsemppiä ja juoksin vesistönylitykseen. Tanja oli veneillä ja sanoi keskeyttävänsä, itse olin aivan liekeissä ja yritin vielä tsempata. Kiviniemessä juomarakko ja suolapullo täyteen ja repustä patukoita helpommin saataville. Kiviniemessä tuttu EA ryhmä tiesi odottaa väsynyttä kulkijaa, mutta tässä vaiheessa olin kaikkea muuta kuin väsynyt.

Hurmoksessa Kolinvaaran yli ja kohti Ryläystä. Fiilis oli uskomattoman vahva. Nyt oli pidettävä huoli ettei notkahduksia enää pääse tulemaan, jatkuvasti geeliä, patukoita ja juomaa. 11:43 67.5km kohdilla otin repusta otsalampun ja lihapiirakan. Etäisyydet pimeässä otsalampun valossa alkoi tuntua pidemmiltä ja aloin jo epäillä, että olin Ryläyksen huiputtanut huomaamattani. Kun vihdoin näin lintutornin, tuuletin ja huusin! Sitten vielä piti päästä alas tielle. Matka eteni määrätietoisesti ja paremmilla fiiliksillä kuin ensimmäisellä kierroksella. Pitkospuut juoksin nauttien juoksun helppoudesta ja kun vihdoin tielle pääsin tuuletin jälleen ja karjuin.

Seuraava kohde oli Peiponpellon huolto minne saavuin 13:45 77km lähdön jälkeen. Täydensin juomat ja jätin roskat, näitä olikin nyt melkoisesti kun keräsin mukaan maastosta löytämiänikin roskia. Matka jatkui mainioilla fiiliksillä, tykkään kulkea yksin pimeässä metsässä. Mäkränaholla huomasin katsoa taivaalle ja Otavahan siellä kirkkaana näkyi ja fiilis kohosi entisestään. Polku kaartui loivasti oikealle ja jonkun valo näkyi sivulla käännyin katsomaan ja se olikin todella upea kuutamo, melkein aloin ulvoa. Pieni Koli meni hitaasti varmistellen. Laskettulurinteellä aloin valmistautumaan loppunousuun.

Alamajalla näkyi valoa ja Janihan siellä oli odottelemassa. Muutama sana vaihdettiin ja kun lähdin viimeiseen nousuun sanoi Jani tulevansa maaliin. Nyt ei tarvinnut enää säästellä yhtään, vain jyrkimmät osuudet kävelin reippaasti. Mukavaa oli juosta otsalampun valossa, kun ei nähnyt liian pitkälle. Vihdoin alkoi kuulua ääniä ja viimeinen jyrkkä osuus lähestyi, tämän olen juossut aina, koska siinä on yleisöä kannustamassa ja he ovat tulleet juoksukilpailuun. Tällä kertaa tunne oli uskomaton- kavereita juoksi mukana ja kannustus oli ennenkokematon.

Pahin moka oli laskea energiataso liian matalalle, toisaalta parasta juoksussa oli, kun pystyi kurimuksesta nousemaan takaisin hurjiin fiiliksiin. Jos olisin voittanut, olisi ollut voittajafiilikset- nyt oli maalissa sankarifiilikset.

received_10155705003091069
86km 15:49, nousua 3149m, nousuaika 7:31, laskeutumisaika 7:05

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s