Ursak 2017 -27h Seikkailua Tuupovaarassa

8:00 saimme reittikirjan ja kartat. SaUrsak2017-1malla alkoi ankara reittiin perehtyminen ja kaikki muu jäi ulkopuolelle. Kaksi tuntia myöhemmin starttasimme prologiin ja pää löi tyhjää.

Prologi: kartta, rastimääreet ja leimakortti piti löytää annettujen ohjeiden mukaisesti. Toni otti kartan ja hoiti suunnistuksen mallikkaasti. Onnistuimme huolella hölmöilemään uimapatjaosuuden, luulimme että se on viimeisellä rastilla mikä oli merkattu Qlla ja uimapatjaosuus lyhyemmillä sarjoilla olisi eripaikassa, joten otimmme vain leiman.

_DSC1366Questilla olikin sitten vaijeriliuku, tässä kastuminen ei haitannut kun olimme jo aiemmin oikaisseet uimalla.

MTB Otimme pyörät koulun seinän vierestä ja matkaan. Mikäs ääni tuo on?? jarrupala laahaa jarrulevyä!! Mitä lie tapahtunut viime pyöräilyn jälkeen, mahtavaa aloittaa pyöräily kun heti ensipolkaisusta ilmenee ongelmia.

CP1 lötyi nätisti ja CP2 olimme pienemmillä teillä ja kartalle pääsy tuotti hieman ongelmia. CP3 löytyi helposti ja samalla yritin korjata pyörän jarrua siinä onnistumatta.

CP4 kumpare PahaRastipummi etsimme rastia 50min ja sinä aikana kuljimme 2200m (pyöräilykengät jalassa). Minkä seurauksena Tonin reidet alkoi temppuilla ja allekirjoittaneen päkiä oli kuin tulessa CP5lle mennessä. Päkiä ongelman vuoksi vaihdoin lenkkarit jalkaan lyhyemmänkin juoksuosuuden ajaksi ja Myllytuvalta eteenpäin polkiessa oli vasemmassa jalassa pyöräkenkä ja oikeassa jalassa lenkkari.

CP6 Quest juoksimme reitin joka oli merkattu vessapaperilla jonka päätteeksi oli ammunta. Taulut oli ampumahiihdosta tutut viisi mustaa rinnakkain olevaa rengasta, ammu vasemmalta sanottiin ja minä ammuin oikealta. Toisen ohilaukausen jälkeen rastivalvoja sanoi ammu punaista rengasta ja silloin tajusin että ammuin oikealta vasemmalle enkä vasemmalta niinkuin oli ohjeistettu. Olimme talvella käyneet lumikenkävaelluksella minkä lähtöpaikkana oli sama kuin wcpaperi radan alku.

CP8 n7,5h tuntia startista pidimme rastilta lähtiessä pikaisen tankkauksen, tähän asti olimme tulleet pelkillä geeleillä ja juomalla. Aamupalasta oli aikaa 11 jo tuntia. Muistan katsoneeni kelloa ja ajatelleeni että nyt pitää huolehtia että ainakin kolmen tunnin välein tankataan enemmän, se jäi ajatuksen tasolle.

CP11 Quest Myllykoski, muistoja mieleen olin vaeltanut PaP1100279.JPGimenpojan polun kevättalvella 2009. Tehtävänä oli kulkea ansapolku ja merkata oikea vastaus annettun lappuseen. Kolme neljästä muistin aiemman vierailun jäljiltä. Tankkasimme suklaata, pähkinöitä, lakuja, karkkia ja banaania. Täydensimme juomavarastot ja huomasin juoneeni jo yli kolme litraa tosin olihan matkaa tehty jo 9,5h auringon paisteessa. Aikaa meni 25min huoltoineen ja tehtävineen.

 

P1100263.JPG

CP12 meno mukaili Paimenpojan polkua ja näytti rakennukset reitinvarrella olevan samassa kunnossa kuin kahdeksan vuotta aiemmin. Oli mukavaa ajella polkuja vaikkei lenkkari aina polkimella meinannut pysyä. CP12 oli myös Quest suunnistus ja tässä jouduimme ensimmäisen kerran cutt offiin, emme saaneet suorittaa tehtävää vaan meidän piti jatkaa suoraan melonnan alkuun.

Mutalahti CP16 ja CP17. Melkoinen yllätys oli kun oma auto tuli hieman ennen CP:tä vierelle, vaimoni oli Venäjältä palatessaan katsonut gps jälkeämme ja tuli kannustamaan meitä. Melontaan lisäsin vaatetusta irtohihoilla ja neopreenikäsineillä.

Järvellä suunnistaminen on oma juttunsa minkä olin huomannut talvisilla vaelluksilla, eikä melonta ollut poikkeus. Oli mukavaa vaihtaa lajia ja päästää jalat vähän helpommalla ja tämä alkuinnostus meinasi aiheuttaa rajarikkomuksen. Arvion matkan Ursak2017-627väärin, sotkin saaret toisiinsa ja päädyimme rajavyöhekkeen reunalla. CP19 oikaisimme kajakkia kantaen sulkulahden kautta ja samaan ratkaisuun näytti päätyneen myös Taidottomat Expedition Team ja The Pacman Extensions. Melonta oli kisan hienoimpia kokemuksia, peilityyni lämmin kesä yö auringon laskusta auringon nousuun. Aikaa meni hieman yli viisi tuntia ja matkaa kertyi 27.8km

Rullaluistelu Oinassalmi-Mutalahti 37km. Tämä oli meidän heikoin laji, joten päädyimme lyhentämään luistelua 28,5km ja vaihdoimme sen 13km juoksuun/kävelyyn. Ursakin fb Ursak2017-633sivulla olleen kuvan ja videon perusteella onnistuimme tekemään ennakkotiedusteluaUrsak2017-657 reitistä ja lajeista. En tiedä oliko tarkoitus että näin pystyy päättelemmän, mutta oli hienoa ratkaista arvoitus.  Näin ollen rullaluistelun osuus meillä oli 9,5km.

Tonin reidet oli kovilla ja uupumus oli aikamoinen Mutalahteen saavuttuamme Jouduin huolehtimaan että kaveri muistaa syödä. Hetken mietin uskoltaako matkaa jatkaa ja toisaalta vastaavassa tilanteessa en itse haluisi keskeytyksestä puhuttavankaan.

Jouduimme jälleen cutt offiin ja meidän piti päästä yhdeksään mennessä Myllytuvalle keritäksemme kanootti osuudelle. Kello 7:37 lähdimme jatkamaan matkaa aamuauringon lämmittäessä mukavasti, 16km asfalttia ja 9km soraa. Vajaa kymppi oltiin poljettu kun huomasin Tonin seilailevan, kaveri nukahteli pyörän selässä. Pysähdyimme Lerssinkankaan kohdalle ja komensin Tonin maahan. Kahdeksan minuuttia hieroin kaverin reisiä hänen nukkuessa, jonka jälkeen käytin kaksi minuuttia omaan huoltoon. 10min tehokkaan huollon aikana oli Pacmanit mennyt meidän ohitse.  9km myöhemmin oli minun vuoro torkahdella satulassa, torkahtelu tuli täysin yllättäen sillä en tuntenut itseäni väsyneeksi. Katsoin kelloa ja totesin ettemme tule kerkiämään melontaan, joten päätimme pitää tauon ja kävimme ojanreunalle nukkumaan. Katsoin kelloa 8:58 ja suljin silmät. Aurinko paistoi helteisesti suojasin olkavarrella silmiä, oli epämiellyttävän kuuma ja alkoi ärsyttää, lepäsin ja manailin mielessäni etten saa nukuttua. Olkoon katsoin kelloa 9:00 herätin Tonin ja jatkoimme matkaa, enää en torkahdellut. Oli mielenkiintoista huomata miten kahden minuutin lepo piristi ja nosti mielialaa vaikka uneen asti en päässyt.

Ursak2017-6979.30 olimme Myllytuvalla, joten matkamme jatkui pyöräsuunnistuksella kohti Tuupovaaraa. Hieman harmitti että missasimme melonnan ja jouduimme jälleen cut offiin. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja hieronnasta oli ollut apua ja saimme pidettyä kelpo vauhtia viimeisellä MTB osuudellamme. Mielenkiinnolla odottelimme mitä kivaa meille on loppuun keksitty.

Tuupovaarassa kävimme ensin ampumassa ekoaseilla ja sen jälkeen suoritimme poliisisuunnistuksen. Meidän piti kulkea suppamaastossa lippusiiman mukaan ja aina kun löysimme neulan oli merkattava karttaan sijaintimme. Huonoksi onneksemme olimme jättäneet reput lähtöpaikalle eikä meillä ollut juomaa mukana.Ursak2017-719 Kuvittelin mielessäni miten reitintekijä on hekotellut typerä virne naamallaan kun lippusiimaa on vienyt, aivan loistavaa loppukypsytystä. Kun rata oli viimeinkin suoritettu kävimme vielä suunnistamassa ja tälle etapille lähti juomaakin mukaan. Suunnistuksen jälkeen suuntasimme Tuupovaaran koululle maaliin.

Aikaa käytimme 27h10min ja cut offeja keräsimme ennätysmäärän. Virheitä teimme paljon. Vaikeinta kisassa oli materiaalin jaon ja startin välinen aika, olin erittäin vahvasti epämukavuusalueella toimiessani joukkueemme suunnistajana.

 

 

 

 

 

Mainokset

Vaarojen Maraton 2017 -sankarifiiliksiä

Matkan jaottelin osuuksiin seuraavasti: Kiviniemi, Ryläys, Peiponpelto, Alamaja ja kisakeskus. Nämä siis kahteen kertaan, tänä vuonna juoksin ensimmäisen kerran 86km reitin.

Matkaan kun päästiin oli tarkoitus juosta ensimmäinen 18km käsijarru päällä Kiviniemen huoltoon. Alkuun lähdettiin seurakavereiden Kaisan, Tanjan ja Sarin kanssa. Kaisan kanssa otimme hieman kaulaa, mutta Mäkrällä Kaisa liukastui kalliolla ja onnea oli mukana ettei Kaisan matka päättynyt jo tähän. Tanja ja Sari otti meidät kiinni ja porukassa mentiin aina Turusenaholle saakka, missä oli mutaisempaa ja minä pidemmillä loikilla läksin karkuteille.

Kiviniemeen meni aikaa 2:24 18km ja tästä juoksin suoraan läpi, läpsyt vain EA ryhmän kanssa. Kolin vaaralla alkoi vasemman ukkovarpaan alla sukka painamaan, kuulostelin tunnetta jonkin matkaa ja istuin kannolle korjaamaan sukkaa (43km kisassa en moisen takia olisi pysähtynyt), samalla kiristin myös löystyneet kengännauhat.

Ryläykselle noustessa alkoi vatsaongelmat, mukana oli 3dl pullo, missä oli merisuolavettä juuri näitä ongelmia varten. Korjasin tilannetta suolavedellä eikä Ryläyksellä juuri muuta tullut nautittua. Maisemat oli mahtavat, aurinko paistoi ja metsä oli keltavihreä. Ryläykseltä alas tullessa alkoi etureidet tuntua väsyneiltä ja muistin jälleen nauttia muutakin kuin pelkkää suolavettä, vatsan ongelmat oli korjattu, mutta vastineeksi energiataso oli päässyt laskemaan.

Peiponpellon 4:47 33km huollossa täydensin vettä ja jätin roskat, jatkoin matkaa ja olin edennyt 50m, kun huomasin että suolavesipullon täydennys unohtui- en kääntynyt takaisin. Mäkrän paikkeilla alkoi olla sen verran kylmä, että laitoin juoksutakin päälleni, -ei hyvä nyt, on saatava energiaa mietiskelin. Pikku Kolin jälkeen alkoi taas ongelmia kertymään. Energiansaanti ja nesteytys oli ollut liian vähäistä. Laskettelurinteellä fiilis oli itsesäälissäkiemurteleva. Kanssakilpailija saavutti minut ja kyseli -miten menee? Vastasin, että alkaa olla aika synkkiä ajatuksia, johon ohjeeksi sain istua huollossa ainakin 20min ennenkuin teen mitään päätöksiä. Edellisen keskustelun perusteella muutin huollon taktiikan ja päätin pitää rauhallisen pitstopin ja kerätä voimia. Onneksi hotellin lähistöllä oli paljon tuttuja ja mielialakin alkoi kohentua huoltoon mennessä.

Huollossa 6:33 43km kavereita jokapuolella, juttelen kaikkien kanssa ja yritän samalla miettiä mitä oli missäkin pussukassa ja mitä ainakin on pakko ottaa mukaan toiselle kierrokselle. Aikaa kului n. 20min. Otin vielä toisen annoksen kanakeittoa ja läksin kävelemään kohti parkkipaikkaa, missä jätin lautasen ja lusikan roskikseen.

Matka jatkui hyvillä ja luottavaisilla fiiliksillä. Aikaa oli kulunut noin seitsemän tuntia ja pimeään oli vielä aikaa. Viitisen kilometriä myöhemmin Mäkrän paikkeilla alkoi vauhti kavalasti hiipumaan. Havukanaholla tieltä polulle siirryttäessä tuttuja EA ryhmäläisiä ja kohtaamisesta saadulla tsempillä hymyssä suin polulle. Hieman ennen Jauholan vaaraa 8:38 52,5km Kaisa meni heittämällä ohi, ei ollut paukkuja lähteä peesiin. Puolitoista km myöhemmin Jauholan vaaralla Tanja juoksi minut kiinni, yritin pysyä peesissä mutta yritykseksi jäi. Pitkälammen laavulla oli nuotiolla tuttuja EA ryhmäläisiä, muutama sana vaihdettiin ja tympeää oli mennä tasaisella hyvällä fasttraililla kävellen.

Olin kuvannut kotijoukoilla matkanvarrelta videoklippejä ja takaisin päin tuli tärkeää kannustusta, nytkin taisin avutua ja miettiä jatkoja Kiviniemestä niin vastaukseksi tuli – Jaksaa Jaksaa -Gogo! Lakkalan jälkeen 59km 10:05 olin jo sen verran kylmissäni, että päätin laittaa lämpimän takin päälle. Samalla join pikkupullollisen enrgiajuomaa (minkä myöhemmin nimesin pervitiiniksi) ja otin repusta reilusti suklaapatukoita ja isopepen. Kävely lähenteli hiipimistä, mussutin lakun, snickersin, imelän magnumpatukan ja geeliä. Kävelin aidan vierustaa ja teki mieli käydä nukkumaan, näin kuinka lepään avaruuslakanaan käpertyneenä pehmeällä mättäällä. Mielessä kävi myös luovuttaminen, mietiskelin syytä luovuttamiselle -Ei pysäyttäviä vaurioita, ainoa syy heikkous. Päätin mennä Kiviniemessä aittaan nukkumaan 10min ajaksi.

Oikeaan polveen oli ilmaantunut pistävä kipu 1h15min lähdön jälkeen ja nyt kipu alkoi tuntua voimakkaana, päkiät oli kipeät, reisiä väsyttää.. sisäinen luuseri alkoi ottaa niskalenkkiä ja survoi syvälle suohon. Takaa tuli taas joku nopeampi, toivottelin tsemmppiä matkaan ja hän mietiskeli pääseekö maaliin asti ja yrittää ainakin kävellä reippaasti jos ei juoksemaan pysty. Päätin kokeilla reippaampaa kävelyä ja sehän tuntui hyvältä hitto vieköön! Alkoi tulla lämmin ja otin takin pois päältäni, samalla huomasin repussani olleen pienen korun joka kuului edesmenneelle ystävälleni, kyynel vierähti.

Jatkoin juoksemalla, edellisestä juoksuaskeleesta olikin jo tovi. Matkaa oli kertynyt 60.3km gpsseurannan mukaan ja aikaa oli mennyt 10:26, edelliseen kahdeksaan km olin saanut kulumaan aikaa 1h48min ja tämän piti olla helposti juostava pätkä. Ohitin äsken minut ohittaneen naisen, toivotin tsemppiä ja juoksin vesistönylitykseen. Tanja oli veneillä ja sanoi keskeyttävänsä, itse olin aivan liekeissä ja yritin vielä tsempata. Kiviniemessä juomarakko ja suolapullo täyteen ja repustä patukoita helpommin saataville. Kiviniemessä tuttu EA ryhmä tiesi odottaa väsynyttä kulkijaa, mutta tässä vaiheessa olin kaikkea muuta kuin väsynyt.

Hurmoksessa Kolinvaaran yli ja kohti Ryläystä. Fiilis oli uskomattoman vahva. Nyt oli pidettävä huoli ettei notkahduksia enää pääse tulemaan, jatkuvasti geeliä, patukoita ja juomaa. 11:43 67.5km kohdilla otin repusta otsalampun ja lihapiirakan. Etäisyydet pimeässä otsalampun valossa alkoi tuntua pidemmiltä ja aloin jo epäillä, että olin Ryläyksen huiputtanut huomaamattani. Kun vihdoin näin lintutornin, tuuletin ja huusin! Sitten vielä piti päästä alas tielle. Matka eteni määrätietoisesti ja paremmilla fiiliksillä kuin ensimmäisellä kierroksella. Pitkospuut juoksin nauttien juoksun helppoudesta ja kun vihdoin tielle pääsin tuuletin jälleen ja karjuin.

Seuraava kohde oli Peiponpellon huolto minne saavuin 13:45 77km lähdön jälkeen. Täydensin juomat ja jätin roskat, näitä olikin nyt melkoisesti kun keräsin mukaan maastosta löytämiänikin roskia. Matka jatkui mainioilla fiiliksillä, tykkään kulkea yksin pimeässä metsässä. Mäkränaholla huomasin katsoa taivaalle ja Otavahan siellä kirkkaana näkyi ja fiilis kohosi entisestään. Polku kaartui loivasti oikealle ja jonkun valo näkyi sivulla käännyin katsomaan ja se olikin todella upea kuutamo, melkein aloin ulvoa. Pieni Koli meni hitaasti varmistellen. Laskettulurinteellä aloin valmistautumaan loppunousuun.

Alamajalla näkyi valoa ja Janihan siellä oli odottelemassa. Muutama sana vaihdettiin ja kun lähdin viimeiseen nousuun sanoi Jani tulevansa maaliin. Nyt ei tarvinnut enää säästellä yhtään, vain jyrkimmät osuudet kävelin reippaasti. Mukavaa oli juosta otsalampun valossa, kun ei nähnyt liian pitkälle. Vihdoin alkoi kuulua ääniä ja viimeinen jyrkkä osuus lähestyi, tämän olen juossut aina, koska siinä on yleisöä kannustamassa ja he ovat tulleet juoksukilpailuun. Tällä kertaa tunne oli uskomaton- kavereita juoksi mukana ja kannustus oli ennenkokematon.

Pahin moka oli laskea energiataso liian matalalle, toisaalta parasta juoksussa oli, kun pystyi kurimuksesta nousemaan takaisin hurjiin fiiliksiin. Jos olisin voittanut, olisi ollut voittajafiilikset- nyt oli maalissa sankarifiilikset.

received_10155705003091069
86km 15:49, nousua 3149m, nousuaika 7:31, laskeutumisaika 7:05

 

Porkkala SwimRun 2017

Kolmatta kertaa mukana Porkkala swimrunissa.

Tällä kertaa emme olleet päässeet joukkueena harjoittelemaan kertaakaan. Uimassa kävin ensimmäisen kerran kuluvalle  kesälle kisaa edeltävänä torstaina. Viikko ennen starttia kävin Pallaksella juoksemassa ensimmäisen ultrajuoksuni, joten uinti ei ollut kuulunut harjoitusohjelmaan.

Tänä vuonna reitti oli jälleen muuttunut, mikä on oikeastaan hyvä, niin ei tarvitse vertailla aiempiin suorituksiin. Ensimmäinen juoksu oli pidempi kuin aimemmilla kerroilla ja sää oli helteinen, joten jätimme Headin swimrunpuvuistamme molemmat vetoketjut auki ja hartiat paljaaksi.

IMG_7730
Kuvaaja Harri Hyttönen

Ensimmäinen huoltopiste tuli yllättävän nopeasti vastaan ja emitin leimaus heti perään, pieni uinti, uusi leimaus ja takaisin veteen. Tällä kertaa Upinniemen eteläpään juoksu-osuudet tuntuivat helpommilta kuin vuotta aiemmin, vaikka jalassa oli sama tossu kuin silloinkin ja olin luvannut itselleni, etten niillä kengillä tänne enää tule.

Hankalimmat kivikot jäivät taakse ja pääsimme uimaan kohti Vuohisaarta. Tässä reittimme yhtyi lyhytmatkalaisten kanssa ja pääsimme meille soveltuvampaan juoksumaastoon. Osuudet vaihtuivat mukavaan tahtiin ja samanvauhtiset parit loi mukavaa kisatunnelmaa, veteenmeno ja sieltä poistulo sujui meiltä vauhdikkaasti, missä pääsimmekin kasvattamaan eroja.

Matkamme sujui hyvää vauhtia, uinti tuntui vahvalta ja juoksukin oli helpon tuntuista. Puntarilta mereen meno meinasi olla kohtalokas joukkueellemme. Hyppäsin edeltä mereen ja takaa kuului tuskainen karjahdus – Mikko liukastui ja taittoi jalkapöydän ulkosyrjän. Matkamme jatkui Pukinsaareen, missä oli toinen huoltopiste. Huollon jälkeinen juoksuosuus tarkkailtiin ja kuulosteltiin jalan toimintaa: vaikka tekee kipeää, ei pysäytä. Sisukkaasti Mikko jatkoi kipeällä jalalla ja pääsimme kolmannelle huoltopisteelle.

Seuraavaksi edessä oli kisan pisin uintiosuus 1000m. Muistelin viimevuoden pitkää uintia, jolloin osuuden loppupuolella oli poiju suunnassa pysymisen helpottamiseksi. Lähdin kaartamaan vasemmalle löytääkseni poijun  ja päätyäksemme oikeaan niemeen. Kanoottimeloja tuli luoksemme opastamaan meitä oikeaan suuntaan ja minulla oli vaikeuksia nähdä n.600m päässä olevaa kylttiä, mikä näytti maihinnousupaikan. Kun kyltti vihdoin näköpiiriin sattui oli loppumatka suorempaa uintia.

Sopivan mittainen juoksu Homuksen läpi 200m uinti  pienelle saarelle ja miltei kohtalokas veteenmeno. Tällä kertaa oli minun vuoro. Menin varovasti vesirajaan ja seuraava mitä huomaan on että löin lavat ja pääni kallioon, pamaus oli aikamoinen. Valuin mereen, käännyin mahalleni ja hetkeen en pystynyt puhumaan. Mikko ja toinen paikalla ollut joukkue miettivät jo näkyvissä olleen kajakin avuksi kutusmista. Käsien liikuttelu teki kipeää, lavat ja selkä tuntui epämiellyttäviltä. Kävin istumaan ja kokeilin pyörittää käsiä, onnistuu riittävästi.

Team jalka- ja käsipuoli jatkoi matkaa. Uintitekniikkani muuttui loppumatkalle, oikea käsi oli hieman liikerajoitteinen ja äkkiliikkeet säväyttivät ikävästi. Seuraavan tunnin aikana laskin mielessäni kymmeneen usamman kerran, kertasin presidenttejä ja totesin missä olen. Enää ei ainoastaan Mikon turvonnut ja kauniisti tummunut jalkapöytä hidastanut juoksua, lisäksi allekirjoittaneen liikerajoitteinen uinti pudotti uintinopeuttamme. Heelvetin hyvin menee, mutta menee kuitenkin.

Huoltopiste number neljä, Mikko pyysi Buranaa ja samalla pyysin itsellenikin. 300m uinti ja olipa mukava päästä juoksemaan, Mikolle taas uinnit sopi paremmin. Kisan pisin juoksu, uimalakit päästä ja vetoketjut puvusta auki. Matkan,teko oli Mikolle tuskallista, kaveri ei kovin helposti valita, mutta nyt oli ongelmia. Kaksi joukkuetta ohitti meidät juoksun aikana. Yritimme vain mennä eteenpäin, loppuajalla ja sijoituksella ei ollut merkitystä. Vielä oli 400m uinti ennen viimeistä huoltopistettä.

Avasimme vetoketjut edestä ja hölkkäilimme kohti Vattusaaria. Viimeiset uinnit 490m kolmella pienellä juoksulla höystettynä. Etelätuuli pääsi puhaltelemaan vapaasti Upinniemen selkään mukavan aallokon kisan viimeisille uintiosuuksille.

Viimeinen juoksu! Hölökkäilimme kohti maalialuetta ja yritimme ottaa jotain loppukirin tapaista. Maalisuoralla tuli kuuluttaja juoksemaan rinnalle ja kyselemään keitä te ootte? Karelian seikkailu-urheiljoita! Ylitimme rintarinnan maaliviivan, yritin tuulettaa mutta oikea käsi ei noussut rintaa korkemmelle. Hymy saa riittää tällä kertaa!

IMG-20170722-WA0003
Se on siinä! Norppa ja Saukko

 

 

Tahko 2016 1/2 triathlon

Jo perinteeksi muodostunut Finntriathlon Tahko alkoi perjantaina 5.8.2016 Lasten triathlonilla. Tällä kertaa kaikki kolme tytärtäni oli mukana kilpailemassa. 13925683_1260553204017268_8412218449722395302_oLasten kisat sujui vauhdikkaasti ja järjestelyt toimivat moitteettomasti. Kisoista jäi hyvä fiilis ja tulemme kuulemma ensi vuonna uudestaan.

Omaan koetukseen valmistautuminen pääsi alkamaan yhdeksän aikaan illalla, kun saavuimme mökille pastapartyn jälkeen. Vahvalla kokemuksella (toinen kerta) T-pussit oli pakattu nopeasti, hieman pään vaivaa aiheutti epävakaa säätiedotus kisapäivälle.

Uinti 1900m. Suurin osa vuoden uinneista tuli tehtyä kaksi viikkoa aiemmin Porkkala swimrunissa ja siitä jäi hyvä luotto omaan uintikuntoon ja kyynärpään toimivuuteen. Ensimmäinen n.600m poijulle oli hakemista, meno tuntui hankalalta. Poijulle pääsin suoralla uinnilla  ei tarvinnut suuntaa korjailla. Kääntymisen jälkeen uinti alkoi tuntua hyvältä ja oma tekeminen löytyi. Seuraava poiju tuli nopeasti ja suunnaksi silta. Muutaman sadan metrin jälkeen huomasin että pääjoukko on karannut ja takana tuleviin on pitkähkö väli. Ihmettelin miten mulle on tullu tämmöinen oma väli missä uida ja luulinkin jo että olen hitain mies ja viisi minuttia myöhemmin startanneet naiset saavuttavat minua jo nyt. Vilkaisin vasemmalle ja kirosin itseni, olin uinut liikaa oikealle. Tasaista sunnan korjausta ja silta lähestyy, keskityin mahdollisimman hyvään tekniikkaan ja vahvaan etenemiseen. Noin 50m ennen siltaa alkoi oikea pohje kramppailla, manasin itsekseni ettei vielä tässä vaiheessa tämmöisiä tarvitse. Sillan ali ja samalla yleisön kannustuksesta lisää voimaa. 100 metriä myöhemmin alkoi myös vasen pohje krampata, mutta onneksi matkaa ei ollut paljoa. Nilkat koukussa uiskennellen että pahimmat krampit helpottaa ja sitten varovaisilla potkuilla loppuun. Käsiä ei tarvinnut säästellä voimaa riitti eikä käsiä seuraavissa lajeissa tarvita.Headin swimrun base puku oli helppo riisua lantiolle jo vedessä. Juosten Headin kaaren ali vaihtoalueelle. Sinistä mattoa juostessa kuuluttaja mainitsi nimeni ja kertoi 37 minuutin alituksesta, olin tyytyväinen vaikka aika oli viimevuotista hitaampi. 36:42 (35:17 vuoden 2015 aika).

Väärän karsinan kautta omaan karsinaan. Puku pois, pikainen jalkojen kuivaus, sukat ja kengät jalkaan, hikinauha ja kypärä päähän, pyöräpaita päälle ja numerovyö lantiolle, pussi naulaan ja juoksuksi. Isäni ja tyttäreni olivat kannustamassa ja huutelivat ohjeita omalle pyöräpaikalleni. Pyörä pois telineestä ja juosten pyöräilyreitin alkuun. T1 kului aikaa 4:22 (4:30).IMG_7255

Pakarat kramppaa! Mitä helv. hyvin alkaa pyöräily. Anna olla ja kampea! Kutakuinkin näillä ajatuksilla alkoi pyöräilyosuus. Tällä kertaa alla oli työmatkapyöräni Cuben crosscountry cycklocrossari ja nyt oli käytössä myös tritanko. Ensimmäinen 4-5km meni kropan lämpiämiseen fillarointiin. 10km jälkeen oli asfaltti märkää ja pikkuhiljaa alkoi sadekkin ripsimään. Kääntöpaikan jälkeen ripsiminen muuttui sateeksi ja hetken kuluttua vettä tuli kaatamalla. Sain rankkasateesta mahtavat fiilikset ja taisin ääneen huudella -Anna tulla vaan! Sadetta ei kauaa kestänyt ja vaikka sukat ja ukko oli litimärkänä ei kylmyys päässyt iskemään missään vaiheessa. Pyöräily sujui hyvin eikä mainittavia notkahduksia ollut ja sain pidettyä positiivisen fiiliksen lähes koko matkan.  Omaa juomaa ei ollut mukana vaan otin ensimmäiseltä huoltopisteeltä vesi- ja urheilujuomapullot. Juomapullojen nappaaminen vauhdissa sujui hyvin ja urheilujuomapullon vaihdoin kaksi kertaa matkan aikana. Viimeistä pulloa vaihtaessa en saanut otetta ensimmäisestä pullosta, mutta seuraavalta huoltajalta sain napattua pullon. Pyöräilyn tavoitteena oli polkea kovaa koko ajan, parantaa viime vuodesta reilusti ja tankata hyvin. 90km matkalla otinkin seitsemän geeliä ja yhden sportyfeel patukan. Voimat tuli aika hyvin käytettyä sillä lopussa oli reidet väsyneet, en himmaillut vauhtia juoksua varten. Vaihtoalueelle tullessa hyppäsin pyörän selästä vauhdissa juoksuun. Aikaa meni 2:48:48 (2:59:29).20160806_143202

T2 Nopeasti pyörä paikalleen. Varustekassille juostessa riisuin pyöräpaidan, koska aurinko paistoi ja ilma oli lämmennyt. T2 kassista lenkkarit, sukat, pyyhe ja paita esiin. Pikainen vilkaisu sukkiin ja ääneen tokaisu -Paskat minä näitä vaiha. Litimärät sukat jäi jalkaan, mutta onneksi lenkkarit oli kuivat. Nauhat solmuun, paita mukaan, kassi naulaan ja juoksuksi. Toisella askeleella manasin että oikea kenkä jäi löysäksi, mutta olkoon nyt ei oo aikaa kiristellä. 2:02 (3:22)

Fiilis juoksuun oli mainio. Väliaikoja en ollut kuullut T1 jälkeen, mutta pyörä oli sujunut niin hyvin että uskoin olevani ennätysvauhdissa. Pakarat hieman oireili juoksussa, mutta harvoinpa juoksu sujuu ilman tuntemuksia. Porukkaa sai ohitella reilusti ja kaikille toivotin tsemmppiä matkaan. Piazzan nousu tuntui yllättävän raskaalta ja huoltopisteeltä otin vettä pienen kulauksen mikä päätyi ”väärään kurkkuun”en malttanut kävellä juodessa ja loput vedestä kaadoin päähän. Mieli teki ottaa muutama kävely askel ja vastasin mielelle ettei tänne oo kävelemään tultu! Juoksu tuntui ihmeen raskaalta ja vauhtia pidin yllä pysyttelemällä minut ohittaneen kaverin vauhdissa. Toisen huoltopisteen ohitin ja kolmannelta otin suolaa ja vettä, yritin olla miettimättä kuinka moni on hikisin käsin samasta astiasta suolaa ottanut. Piazzan kohdalle palatessa näin taas tutut kannustusjoukot, asianmukaiset läpsyt ja askel rullasi. Vaikka jalat oli väsyneet pyrin pitämään ryhdin kunnossa ja askeleen rullaavana. 300m ennen viimeistä huoltopistettä reitin kauimmassa pisteessä maltoin pitää kusitauon, mitä olin vältellyt pyöräilyn puolivälistä lähtien. Huoltopisteeltä vettä, käsien pesuun, suuhun ja päähän, geeliä ja urheilujuomaa. Tämän jälkeen bongasin mustan lippiksen, kaverin jonka olin ohittanut Piazzan alamäessä ja tämä lippis pysytteli edelläni seuraavat n 11km. Juuri ennen ponttoonisillan päättymistä puolimatkan voittaja meni ohitseni ja kuuluttaja mainitsi loppuajaksi 4:27. Matkaa oli vielä kymppi edessä ja totesin ettei mee ainakaan alle viiden tunnin, ajattelin että 5:10 voisi olla mahdollinen. Yhdeksän km ennen maalia alkoi vatsassa tuntua ja kuulua hölskymistä. Seuraavilla huoltopisteillä otin vain suolaa ja tilkan vettä. Viisi km ennen maalia näin mielessäni kuinka lyyhistyn maaliin päästyäni enkä jaksanut enää tsempata ohittamiani kanssakilpailijoita, pidin vain huolen ettei musta lippis pääse karkuun. Kaksi kilsaa maaliin ja päätin kiristää vauhtia vaikka reidet oli hyydyksissä ja musta lippis lähestyy. Mustan lippiksen ohitin hieman ennen vaihtoaluetta ja samalla vaihdoin muutaman sanasen ja tsemppasin vaikkei olisi jaksanut. Katse kolmeen edellä menevään ja päätös mennä vielä heistä ohi. Ennen siltaa oli selät saavutettu ja katse oli vain maalialueessa. -Anna mennä, jaksaa jaksaa! Vielä yksi nousu ja maalisuoran loppukiri.20160806_161959Yritin tuuletta, mutten jaksanut pitää käsiä ylhäällä. Maalissa! Tovin kesti ennekuin sain hengityksen tasaantumaan ja pystyi puhumaan. Kävelin maalialuetta ympäriinsä ja otin Sportyfeelin palautusjuomia, paikallaan ei pystynyt olemaan. Juoksu vei aikaa 1:48:00 (1:42:13) Loppuajaksi tuli 5:19:55 (5:24:53) Tyytyväinen olen sillä parempaan en pystynyt ja enempää ei irti saanut.

Isi tullaan toistekki triatloonaamaan

Ensimmäinen triathlon kokemus oli 2014 Kupiossa lapsi-aikuinen sarjassa, mistä jäi lapselle ja isälle mainiot muistot. Finntriathlon Tahko 2015 oli meille konkareille jo toinen kerta.

Muutama viikko ennen Tahkon koetusta huomasin Headin fb sivuilla #headhero kilpailun ja o11247891_1006388029433788_3037028178831159972_osallistuin siihen. Pari päivää myöhemmin tuli mailia että paikka Tahkolle järjestyy ja enää piti vain matka valita. Täysimatka houkutti mutta aloin miettiä että pelkän maratonin juokseminen tällä harjoittelulla olisi vaativa urakka, joten järki käteen ja matkaksi puolikas. Perjantai meni tyttären, lasten triathlonissa vauhdikkaasti ja sen jälkeen pääsi valmistautumaan omaan koetukseen.

Uinti oli täysi mysteeri, en ole koskaan uinut kilpaa ja vähän arvellutti puheet uinnin rajusta kontaktista. Haaveilin 38min ja 40min asetin itselleni tavoitteeksi. Viimeisin neuvo kokeneemmalta kaverilta oli ettei uinnissa tarvitse säästellä ja tätä päätin noudattaa.

Aallokko oli melko kova ja alkuun mentiin vasta-aaltoihin, pari kertaa hörppäsin vettä ja yllättävän nopeasti löytyi rytmi aaltojen suhteen. N.50m uitua alkoi olkapäissä tuntua väsymystä. Hetken ehdinkin jo manailla ennenkuin naurahdin ja samalla hörppäsin vettä ja ajattelin että 200-300m jälkeen se helpottaa ja niinhän siinä kävikin.

Tuuria oli kääntöpoijulle tultaessa kun joku ui edelleni ja hetken kuluttua kääntyi 90 astetta vasemmalle, nostin päätä ja katsoin minne kaveri on menossa ja huomasin poijun olevan kosketusetäisyydellä. Olin unohtanut kisa huumassa tarkkailla suuntaa. Seuraavalle poijulle muistinkin seurata suunta tarkemmin ja siitä olikin helppoa tarkkailla suuntaa seuraamalla etäisyyttä rantaan.

Tahkon ponttonisillalle saapuminen oli mainio kokemus ja yleisöltä sai hyvin tsemppiä matkaan. Viimeisellä sadalla metrillä alkoi oikea pohje kramppailla ja loppumatkan meninkin vain käsiä käyttäen. Rantaan saapuessa oli kädet aika väsyneet ja uupuneet uintiin. Hauskaa oli uinnin aikana kuulla mielessään kesän aikana tutuksi tulleiden Karjalan Uimarit-69 jäsenten tekniikka neuvoja ja apua niistä myös olikin.  Aikaa kului 35:17! Kolme minuuttia nopeammin kuin haave aika.

Kontaktia oli jonkin verran muttei läheskään niin paljoa kuin olin odotellut, joitakin osumia tuli kanssakilpailijoiden käsistä ja jaloista ja päättipä joku matkan puolen välin paikkeilla uida selkäni yli. Jälkeenpäin tulin siihen tulokseen että uppopallo taustasta on hyötyä triathlonin uintiin kontaktin kestämiseksi.

Vaihdossa tärvääntyi turhan pitkään aikaa puvun pois saamiseksi erityisesti nilkassa olleen ajanotto chipin takia.T1

Pyöräily alkoi hurjissa fiiliksissä ja ensimmäisen nousun jälkeen rauhoittelin menoa tasaisemmaksi. Suuri kysymysmerkki oli tämäkin laji, ei aiempaa kisakokemusta. Tavoitteena oli 3:10-15 ja haaveena kolme tuntia. Pyöränä minulla oli työmatkafillarini, cyclocross mallia Focus mares ja tähän kisaan olin hommannut ensimmäistä kertaa alle maantierenkaat 23mm. Nämä renkaat antoikin kallistaa pyörää enempi kuin mihin olin tottunut ja ensimmäisen kerran kääntöpaikalle mennessä osuikin poljin maahan ja takarengas pomppasi ilmaan, mutta onneksi liike jatkui oikeaan suuntaan. Pyöräilyyn en ottanut juomaa ollenkaan mukaan vaan luotin järjestäjän juomahuoltoon, mikä toimikin mainiosti.

 

N.30km kohdalla tuli jonkinlainen ahaa elämys ja ihmettelin miksi poljen niinkuin poljen eli en ollenkaan omalla tyylilläni. Käytin pienempää vaihdetta kuin normaalisti ja suurempaa kadenssia. Samalla myös huomasin himmaavani vauhtia kun joku meni ohi ja jättäydyin sen 10m mikä oli peesikiellon rajana. Päätin polkea loppumatkan omalla tyylilläni ja ohitetuksi tultuani en hiljentänyt vauhtia. Ensimmäinen 24km pyöräilystä olikin ainoa väliaika mikä jäi alle 30km/h ollen 29.9km/h.

60km paikkeilla tuli hankalampi vaihde ja ajatus loppumatkasta tuntui pitkältä. Minulla ei ollut mitään tietoa kuluneesta ajasta sillä en ole käyttänyt kelloa kisoissa vuosiin. Ksysyinkin siis eräältä kanssakilpailijalta ohimennen aikaa ja samalla sain kuulla että hän oli käyttänyt uintiin n35min. Siinä sitten järkeilin että oma uinnin aika täytyy olla hivenen nopeampi ja tämä tieto riitti piristysruiskeeksi. On se jännä juttu miten paljon vaikuttaa mieliala omaan tekemiseen ja jaksamiseen.

80km jälkeen alkoi tuskien taival. Tuntui ettei tarvinnut olla kummoinen ylämäki ja vauhti hyytyy mateluksi. Erään nousun aikana päätinkin heittää vettä mäen huipulla ja samalla hengähtää. Tämä oli hyvä ratkaisu, kampi pyöri taas hieman paremmin ja nyt ei tarvinnut suorittaa ksyeistä toimenpidettä vaihdon aikana. Viimeiset viisi kilometriä olin todella väsynyt, halusin vain päästä nukkumaan ja tällä matkalla näin myös hallusinaation. Pientareella oli sänky, jossa oli valkoiset lakanat ja pehmeän näköinen valkoinen peitto ja tyyny. Kysyin joltakin talkoolaiselta ohi ajaessani voinko mennä tuohon nukkumaan.

Vaihtoa lähestyessäni alkoi pelottaa pysynkö pystyssä kun nousen pois satulasta. Tulin siihen tulokseen etten kokeile pystyssä pysymistä vaan hyppään pyörän kyydistä suoraan juoksuun ettei jää vaihtoehtoja. Mielessäni näin kuitenkin otoksen Terminator 2sta, kun T1000 jäätyy ja yrittää kulkea eteenpäin.. No minulta ei sentään jalat katkennut ja juoksu onnistui, tämän huomattuani huusin äänen -Pystyn juoksemaan! Fiilikset oli huikeat en malttanut ottaa vaihtoalueella kävely askelia ollenkaan nautein vaan juoksemisesta ja siitä miten hyvältä se tuntui. Aikaa pyöräilyyn meni 2:59:29! Reilusti alle oman haave ajan.

Juoksu kulki uskomattomissa fiiliksissä, olin hämilläni siitä kuinka pyöräilyn kurimuksesta voi päästä tälläiseen euforiseen hurmokseen. Ohitin niitä selkiä jotka minut pyöräilyssä ohitti, toivotin heille tsemppiä loppumatkaan. Huoltopisteillä vaihdoin kävelyyn ja tankkasin huolellisesti geeliä, urheilujuomaa ja hörppy vettä ja loput päähän ja niskaan. Tavoitteeni juoksuun oli 1h45min, vaikea oli arvioida mikä on juoksukuntoni, koska matka oli kesän pisin yhtenäinen juoksuni.

EnsimmäiJuoksunen kierros meni fiilistellessä ja toisella kierroksella sillalla olin vahvasti sitä mieltä että juoksenkin maratonin kun kulkee näin hyvin.Kolme kilometriä myöhemmin tulin kuitenkin siihen tulokseen että kyllä tämä puolikas riittää sittenkin ja viimeisen seitsemän kilometriä yritin pitää samaa vauhtia yllä. Vauhtia auttoi pitämään n.100m päässä juokseva valko/vihreä pukuinen nainen ja hieman ennen siltaa saavutinkin hänet ja kiitin ja toivotin tsemppiä loppumatkalle. Sillalla aloittelin loppukiriä ja oli melko varma että maalissa käyn nurmikolle nukkumaan. Ei tarvinnut nukkua maalissa, kummasti sitä alkaa piristyä kun hetken hengähtää ja pysyy pienessä liikkeessä. Pientä tankkausta Sportyfeeliltä ja kannustusjoukkojen luo.

Olin tyytyväinen omaan suoritukseen sillä sain kropastani irti sen mitä sillä oli annetavana, missään lajissa en säästellyt seuraavaan. Juoksuun kului aikaa 1:42:13 eli sekin meni paremmin kuin olin suunnitellut. Seuraavalla kerralla sitten roima tulos parannus tai pidempi matka..

Viikonloppu meni kaikin puolin mainioisti ja kaiken kruunasi tyttären kommentti kotimatkalla: ”Isi tullaan toistekki triatloonaamaan”.

Kiitokset HEADille ilman #headhero kilpaa olisi tämä jäänyt kokematta. Kiitokset myös Karjalan Uimarit-69 konkareille treeniseurasta, vinkeistä, ohjeista ja erityisesti kannustuksesta reitin varrella.