Porkkala SwimRun 2017

Kolmatta kertaa mukana Porkkala swimrunissa.

Tällä kertaa emme olleet päässeet joukkueena harjoittelemaan kertaakaan. Uimassa kävin ensimmäisen kerran kuluvalle  kesälle kisaa edeltävänä torstaina. Viikko ennen starttia kävin Pallaksella juoksemassa ensimmäisen ultrajuoksuni, joten uinti ei ollut kuulunut harjoitusohjelmaan.

Tänä vuonna reitti oli jälleen muuttunut, mikä on oikeastaan hyvä, niin ei tarvitse vertailla aiempiin suorituksiin. Ensimmäinen juoksu oli pidempi kuin aimemmilla kerroilla ja sää oli helteinen, joten jätimme Headin swimrunpuvuistamme molemmat vetoketjut auki ja hartiat paljaaksi.

IMG_7730
Kuvaaja Harri Hyttönen

Ensimmäinen huoltopiste tuli yllättävän nopeasti vastaan ja emitin leimaus heti perään, pieni uinti, uusi leimaus ja takaisin veteen. Tällä kertaa Upinniemen eteläpään juoksu-osuudet tuntuivat helpommilta kuin vuotta aiemmin, vaikka jalassa oli sama tossu kuin silloinkin ja olin luvannut itselleni, etten niillä kengillä tänne enää tule.

Hankalimmat kivikot jäivät taakse ja pääsimme uimaan kohti Vuohisaarta. Tässä reittimme yhtyi lyhytmatkalaisten kanssa ja pääsimme meille soveltuvampaan juoksumaastoon. Osuudet vaihtuivat mukavaan tahtiin ja samanvauhtiset parit loi mukavaa kisatunnelmaa, veteenmeno ja sieltä poistulo sujui meiltä vauhdikkaasti, missä pääsimmekin kasvattamaan eroja.

Matkamme sujui hyvää vauhtia, uinti tuntui vahvalta ja juoksukin oli helpon tuntuista. Puntarilta mereen meno meinasi olla kohtalokas joukkueellemme. Hyppäsin edeltä mereen ja takaa kuului tuskainen karjahdus – Mikko liukastui ja taittoi jalkapöydän ulkosyrjän. Matkamme jatkui Pukinsaareen, missä oli toinen huoltopiste. Huollon jälkeinen juoksuosuus tarkkailtiin ja kuulosteltiin jalan toimintaa: vaikka tekee kipeää, ei pysäytä. Sisukkaasti Mikko jatkoi kipeällä jalalla ja pääsimme kolmannelle huoltopisteelle.

Seuraavaksi edessä oli kisan pisin uintiosuus 1000m. Muistelin viimevuoden pitkää uintia, jolloin osuuden loppupuolella oli poiju suunnassa pysymisen helpottamiseksi. Lähdin kaartamaan vasemmalle löytääkseni poijun  ja päätyäksemme oikeaan niemeen. Kanoottimeloja tuli luoksemme opastamaan meitä oikeaan suuntaan ja minulla oli vaikeuksia nähdä n.600m päässä olevaa kylttiä, mikä näytti maihinnousupaikan. Kun kyltti vihdoin näköpiiriin sattui oli loppumatka suorempaa uintia.

Sopivan mittainen juoksu Homuksen läpi 200m uinti  pienelle saarelle ja miltei kohtalokas veteenmeno. Tällä kertaa oli minun vuoro. Menin varovasti vesirajaan ja seuraava mitä huomaan on että löin lavat ja pääni kallioon, pamaus oli aikamoinen. Valuin mereen, käännyin mahalleni ja hetkeen en pystynyt puhumaan. Mikko ja toinen paikalla ollut joukkue miettivät jo näkyvissä olleen kajakin avuksi kutusmista. Käsien liikuttelu teki kipeää, lavat ja selkä tuntui epämiellyttäviltä. Kävin istumaan ja kokeilin pyörittää käsiä, onnistuu riittävästi.

Team jalka- ja käsipuoli jatkoi matkaa. Uintitekniikkani muuttui loppumatkalle, oikea käsi oli hieman liikerajoitteinen ja äkkiliikkeet säväyttivät ikävästi. Seuraavan tunnin aikana laskin mielessäni kymmeneen usamman kerran, kertasin presidenttejä ja totesin missä olen. Enää ei ainoastaan Mikon turvonnut ja kauniisti tummunut jalkapöytä hidastanut juoksua, lisäksi allekirjoittaneen liikerajoitteinen uinti pudotti uintinopeuttamme. Heelvetin hyvin menee, mutta menee kuitenkin.

Huoltopiste number neljä, Mikko pyysi Buranaa ja samalla pyysin itsellenikin. 300m uinti ja olipa mukava päästä juoksemaan, Mikolle taas uinnit sopi paremmin. Kisan pisin juoksu, uimalakit päästä ja vetoketjut puvusta auki. Matkan,teko oli Mikolle tuskallista, kaveri ei kovin helposti valita, mutta nyt oli ongelmia. Kaksi joukkuetta ohitti meidät juoksun aikana. Yritimme vain mennä eteenpäin, loppuajalla ja sijoituksella ei ollut merkitystä. Vielä oli 400m uinti ennen viimeistä huoltopistettä.

Avasimme vetoketjut edestä ja hölkkäilimme kohti Vattusaaria. Viimeiset uinnit 490m kolmella pienellä juoksulla höystettynä. Etelätuuli pääsi puhaltelemaan vapaasti Upinniemen selkään mukavan aallokon kisan viimeisille uintiosuuksille.

Viimeinen juoksu! Hölökkäilimme kohti maalialuetta ja yritimme ottaa jotain loppukirin tapaista. Maalisuoralla tuli kuuluttaja juoksemaan rinnalle ja kyselemään keitä te ootte? Karelian seikkailu-urheiljoita! Ylitimme rintarinnan maaliviivan, yritin tuulettaa mutta oikea käsi ei noussut rintaa korkemmelle. Hymy saa riittää tällä kertaa!

IMG-20170722-WA0003
Se on siinä! Norppa ja Saukko

 

 

Mainokset

Wiima 2016

Vuoden ensimmäinen koetus Wiiman ”sprinttimatka” Kontiolahden AH-stadionilla. Karelian Seikkailu-urheilijat, Wiima

wiima2016-22.jpg

Kisa oli parikilpailu ja parinani oli Toni Markkanen. Tarkoitus oli lähteä näyttämään millaista on seikkailu-urheilu, kyseessä oli Tonin debyytti kisa.

Kisa koostui kolmesta osiosta: 1.pyörä/lumikenkä, 2.hiihto ja 3.potkuri. Alussa oli ammuntaa, panoksena herne ja aseena suu. Toni sai ampua ensin ja minä juoksin sakkokierroksen.

Pyöräilyyn lähdimme kolmantena ja aika nopeasti saavutimme kärkiporukan. Päätimme löysätä hieman tahtia ja ajella voimia säästellen Pyytivaaralle, missä oli lumikenkäily. Pitkälammen sillan jälkeen olimme kakkosina ja käännyimme vasewiima2016-48mmalle, valitsimme hieman pidemmän mutta loivemman reitin. Reitin valinta oli onnistunut sillä saavuimme Pyytivaaralle kärjessä.

Rasti 1 fillarit hankeen ja lumikengät jalkaan. Lumikengät oli lainavarusteet emmekä olleet testanneet niitä etukäteen, se oli  VIRHE! Yksi neljästä kengästä oli valmiiksi rikki. Yritimme korjata kenkää naruhässäkkähärdellillä ja saimme vain aikaa kulumaan. Rasti 2 tornin jälkeen matkamme jatkui lumikenkiä kantaen ja tässä vaiheessa olimme jälleen kolmantena. Rastille 3 mennessä yritimme kahlata hangessa ja se onnistuiwiima2016-61kin jollain tapaa siihen asti kunnes alamäki vaihtui ylämäeksi. Kengät jalkaan ja rikkinäinen kenkä pysyi jalassa kun sitä ei nostanut vaan laahasi hankea pitkin. Rastin 4 jälkeen alkoi olla vahvempaa uraa ja 5 rastille fillareiden luo meno sujui jo hieman vauhdikkaammin. Lumikengät tarakalle ja napakasti 6 rastille. Siitä hyvällä vauhdilla alas Pyytivaaralta. Asemankylältä Stadionille mentiin kovaa peesiajoa, luottaen siihen että hiihdossa kerkiää palautumaan. Ah stadionilla saavuimme yhtäaikaa toisena olleen joukkueen kanssa.

Nyt oli minun vuoro ampua ja Tonin vuoro juosta sakko. Vaihto sujui nopeasti, meillä oli useampi kassipussukkasäkki eri varusteille joten aikaa mennyt varusteiden etsimiseen.

Hiihto ei todellakaan ollut meidän laji. Tonilla talven ensimmäinen kerta ja minulla toinen. 8 rastilla olimme jääneet noin 100m toisena olevaan joukkueeseen ja 9 rastilla etäisyys oli kolminkertaistunut. Rastille 10 mennessä otimmewiima2016-89 riskin, kiitos Tonin ja päätimme mennä tietä pitkin. Tiellä meni metsäsuksiura jota pitkin lykimme tasatyöntöjä ja taisinpa tuumata Tonille että teimme huonon reitinvalinnan. 10 rastille saavuimme juuri samaan aikaan kakkosena olleen joukkueen kanssa, joten reitinvalinta osoittautuikin erinomaiseksi. Rastille 11 vei suora latu-ura ja sieltä ah-stadionille tietä pitkin. Stadionilla oli Tonin vuoro ampua ja pääsin jälleen tutuksi tulleelle sakkokierrokselle.

Kolmas rastikortti ja potkuri mukaan viimeiselle etapille. Nousimme heti osuuden alussa kakkosiksi ja pidimme kovaa vauhtia rastille 13. Alue oli Tonille tuttua joten viimeistään tässä vaiheessa vastuu suunnistuksesta oli Tonilla. Rastien hakujärjestys oli vapaa joten päätimme käydä ne järjestyksessä 13, 16, 15 ja 14. Tonilla oli leimakortti joten 16 mennessä kiristin vauhtia ja jätin Tonin leimaamaan. 15 meno oli alamäkeä,  Toni pääsi potkurilla ohitseni ja kun olin rastilla oli meillä leima kortissa. Lähdimme rastille 14 ja tässä vaiheessa tuli ykkös paikkaa pitävä Trio Erectus vastaan. Kisa sai jälleen uutta vauhtia kun huomasimme että meille voisi olla mahdowiima2016-120llisuus. 14 leimaus ja hankea pitkin potkuria kantaen tielle, mistä alkoi armoton loppukiri. Kuvaaja Kari Kuninkaanniemi otti meistä kuvan ja kertoi että olemme neljä minuuttia jäljessä. Matkaa oli jäljellä 1.7km, joten vauhtia piti kiristää vaikka täysillä mentiin. Lohdutin Tonia ja sanoin ettei ole kuin yksi nousu enää ja tää kestää alle kymmenen minuuttia enää. Vastaus oli tyly -Mie tiiän nää paikat ja niitä mäkiä on vielä kaksi. No juoksimme mäet ja alamäen. Trio E kääntyi tielle ja me menimme pehmeämpää reittiä hypotenuusaa pitkin ja kerkisimme maaliin niukasti ensimmäisinä. Fiilis oli hieman epätodellinen mutta mahtava!

Kisa mentiin hyvissä fiiliksissä alusta loppuun, eikä ongelmat lumikengän kanssakkaan saanut fiilistä notkahtamaan. Kilpailu oli mukavan tasaväkistä ja kolmesta parhaasta joukkueesta jokainen oli nopein yhdellä osuudella. Mainittakoon vielä että joukkue nro 69 Mehukas Metukka nimen keksiminen oli vaikeaa, joten joukkueen nimeämiseksi käytimme avuksi nimeltä mainitsematonta hakukonetta (sponsori sopimus vielä kesken) nimigeneraattoreiden etsimiseen.

Lisää Karin ottamia kuvia: Kari Kuninkaanniemi Wiima kuvat