Isi tullaan toistekki triatloonaamaan

Ensimmäinen triathlon kokemus oli 2014 Kupiossa lapsi-aikuinen sarjassa, mistä jäi lapselle ja isälle mainiot muistot. Finntriathlon Tahko 2015 oli meille konkareille jo toinen kerta.

Muutama viikko ennen Tahkon koetusta huomasin Headin fb sivuilla #headhero kilpailun ja o11247891_1006388029433788_3037028178831159972_osallistuin siihen. Pari päivää myöhemmin tuli mailia että paikka Tahkolle järjestyy ja enää piti vain matka valita. Täysimatka houkutti mutta aloin miettiä että pelkän maratonin juokseminen tällä harjoittelulla olisi vaativa urakka, joten järki käteen ja matkaksi puolikas. Perjantai meni tyttären, lasten triathlonissa vauhdikkaasti ja sen jälkeen pääsi valmistautumaan omaan koetukseen.

Uinti oli täysi mysteeri, en ole koskaan uinut kilpaa ja vähän arvellutti puheet uinnin rajusta kontaktista. Haaveilin 38min ja 40min asetin itselleni tavoitteeksi. Viimeisin neuvo kokeneemmalta kaverilta oli ettei uinnissa tarvitse säästellä ja tätä päätin noudattaa.

Aallokko oli melko kova ja alkuun mentiin vasta-aaltoihin, pari kertaa hörppäsin vettä ja yllättävän nopeasti löytyi rytmi aaltojen suhteen. N.50m uitua alkoi olkapäissä tuntua väsymystä. Hetken ehdinkin jo manailla ennenkuin naurahdin ja samalla hörppäsin vettä ja ajattelin että 200-300m jälkeen se helpottaa ja niinhän siinä kävikin.

Tuuria oli kääntöpoijulle tultaessa kun joku ui edelleni ja hetken kuluttua kääntyi 90 astetta vasemmalle, nostin päätä ja katsoin minne kaveri on menossa ja huomasin poijun olevan kosketusetäisyydellä. Olin unohtanut kisa huumassa tarkkailla suuntaa. Seuraavalle poijulle muistinkin seurata suunta tarkemmin ja siitä olikin helppoa tarkkailla suuntaa seuraamalla etäisyyttä rantaan.

Tahkon ponttonisillalle saapuminen oli mainio kokemus ja yleisöltä sai hyvin tsemppiä matkaan. Viimeisellä sadalla metrillä alkoi oikea pohje kramppailla ja loppumatkan meninkin vain käsiä käyttäen. Rantaan saapuessa oli kädet aika väsyneet ja uupuneet uintiin. Hauskaa oli uinnin aikana kuulla mielessään kesän aikana tutuksi tulleiden Karjalan Uimarit-69 jäsenten tekniikka neuvoja ja apua niistä myös olikin.  Aikaa kului 35:17! Kolme minuuttia nopeammin kuin haave aika.

Kontaktia oli jonkin verran muttei läheskään niin paljoa kuin olin odotellut, joitakin osumia tuli kanssakilpailijoiden käsistä ja jaloista ja päättipä joku matkan puolen välin paikkeilla uida selkäni yli. Jälkeenpäin tulin siihen tulokseen että uppopallo taustasta on hyötyä triathlonin uintiin kontaktin kestämiseksi.

Vaihdossa tärvääntyi turhan pitkään aikaa puvun pois saamiseksi erityisesti nilkassa olleen ajanotto chipin takia.T1

Pyöräily alkoi hurjissa fiiliksissä ja ensimmäisen nousun jälkeen rauhoittelin menoa tasaisemmaksi. Suuri kysymysmerkki oli tämäkin laji, ei aiempaa kisakokemusta. Tavoitteena oli 3:10-15 ja haaveena kolme tuntia. Pyöränä minulla oli työmatkafillarini, cyclocross mallia Focus mares ja tähän kisaan olin hommannut ensimmäistä kertaa alle maantierenkaat 23mm. Nämä renkaat antoikin kallistaa pyörää enempi kuin mihin olin tottunut ja ensimmäisen kerran kääntöpaikalle mennessä osuikin poljin maahan ja takarengas pomppasi ilmaan, mutta onneksi liike jatkui oikeaan suuntaan. Pyöräilyyn en ottanut juomaa ollenkaan mukaan vaan luotin järjestäjän juomahuoltoon, mikä toimikin mainiosti.

 

N.30km kohdalla tuli jonkinlainen ahaa elämys ja ihmettelin miksi poljen niinkuin poljen eli en ollenkaan omalla tyylilläni. Käytin pienempää vaihdetta kuin normaalisti ja suurempaa kadenssia. Samalla myös huomasin himmaavani vauhtia kun joku meni ohi ja jättäydyin sen 10m mikä oli peesikiellon rajana. Päätin polkea loppumatkan omalla tyylilläni ja ohitetuksi tultuani en hiljentänyt vauhtia. Ensimmäinen 24km pyöräilystä olikin ainoa väliaika mikä jäi alle 30km/h ollen 29.9km/h.

60km paikkeilla tuli hankalampi vaihde ja ajatus loppumatkasta tuntui pitkältä. Minulla ei ollut mitään tietoa kuluneesta ajasta sillä en ole käyttänyt kelloa kisoissa vuosiin. Ksysyinkin siis eräältä kanssakilpailijalta ohimennen aikaa ja samalla sain kuulla että hän oli käyttänyt uintiin n35min. Siinä sitten järkeilin että oma uinnin aika täytyy olla hivenen nopeampi ja tämä tieto riitti piristysruiskeeksi. On se jännä juttu miten paljon vaikuttaa mieliala omaan tekemiseen ja jaksamiseen.

80km jälkeen alkoi tuskien taival. Tuntui ettei tarvinnut olla kummoinen ylämäki ja vauhti hyytyy mateluksi. Erään nousun aikana päätinkin heittää vettä mäen huipulla ja samalla hengähtää. Tämä oli hyvä ratkaisu, kampi pyöri taas hieman paremmin ja nyt ei tarvinnut suorittaa ksyeistä toimenpidettä vaihdon aikana. Viimeiset viisi kilometriä olin todella väsynyt, halusin vain päästä nukkumaan ja tällä matkalla näin myös hallusinaation. Pientareella oli sänky, jossa oli valkoiset lakanat ja pehmeän näköinen valkoinen peitto ja tyyny. Kysyin joltakin talkoolaiselta ohi ajaessani voinko mennä tuohon nukkumaan.

Vaihtoa lähestyessäni alkoi pelottaa pysynkö pystyssä kun nousen pois satulasta. Tulin siihen tulokseen etten kokeile pystyssä pysymistä vaan hyppään pyörän kyydistä suoraan juoksuun ettei jää vaihtoehtoja. Mielessäni näin kuitenkin otoksen Terminator 2sta, kun T1000 jäätyy ja yrittää kulkea eteenpäin.. No minulta ei sentään jalat katkennut ja juoksu onnistui, tämän huomattuani huusin äänen -Pystyn juoksemaan! Fiilikset oli huikeat en malttanut ottaa vaihtoalueella kävely askelia ollenkaan nautein vaan juoksemisesta ja siitä miten hyvältä se tuntui. Aikaa pyöräilyyn meni 2:59:29! Reilusti alle oman haave ajan.

Juoksu kulki uskomattomissa fiiliksissä, olin hämilläni siitä kuinka pyöräilyn kurimuksesta voi päästä tälläiseen euforiseen hurmokseen. Ohitin niitä selkiä jotka minut pyöräilyssä ohitti, toivotin heille tsemppiä loppumatkaan. Huoltopisteillä vaihdoin kävelyyn ja tankkasin huolellisesti geeliä, urheilujuomaa ja hörppy vettä ja loput päähän ja niskaan. Tavoitteeni juoksuun oli 1h45min, vaikea oli arvioida mikä on juoksukuntoni, koska matka oli kesän pisin yhtenäinen juoksuni.

EnsimmäiJuoksunen kierros meni fiilistellessä ja toisella kierroksella sillalla olin vahvasti sitä mieltä että juoksenkin maratonin kun kulkee näin hyvin.Kolme kilometriä myöhemmin tulin kuitenkin siihen tulokseen että kyllä tämä puolikas riittää sittenkin ja viimeisen seitsemän kilometriä yritin pitää samaa vauhtia yllä. Vauhtia auttoi pitämään n.100m päässä juokseva valko/vihreä pukuinen nainen ja hieman ennen siltaa saavutinkin hänet ja kiitin ja toivotin tsemppiä loppumatkalle. Sillalla aloittelin loppukiriä ja oli melko varma että maalissa käyn nurmikolle nukkumaan. Ei tarvinnut nukkua maalissa, kummasti sitä alkaa piristyä kun hetken hengähtää ja pysyy pienessä liikkeessä. Pientä tankkausta Sportyfeeliltä ja kannustusjoukkojen luo.

Olin tyytyväinen omaan suoritukseen sillä sain kropastani irti sen mitä sillä oli annetavana, missään lajissa en säästellyt seuraavaan. Juoksuun kului aikaa 1:42:13 eli sekin meni paremmin kuin olin suunnitellut. Seuraavalla kerralla sitten roima tulos parannus tai pidempi matka..

Viikonloppu meni kaikin puolin mainioisti ja kaiken kruunasi tyttären kommentti kotimatkalla: ”Isi tullaan toistekki triatloonaamaan”.

Kiitokset HEADille ilman #headhero kilpaa olisi tämä jäänyt kokematta. Kiitokset myös Karjalan Uimarit-69 konkareille treeniseurasta, vinkeistä, ohjeista ja erityisesti kannustuksesta reitin varrella.